Paljon on taas ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelu kerran. Matkaa on taitettu nopeampaa tahtia kuin pitkaan aikaan ja nahty on sitankin enemman. Lisaksi on opittu taas kaikenlaisia kummallisuuksia paikallisista tavoista ja toiminnasta.
Bandungista matka jatkuin junalla kohti alkuunsa vaikeasti lausuttavaa Yoguakartaa. Tama Indonesian Luang Prabang (lue kayntimme siella marraskuussa) tarjosi sitten taas korkeakulttuuria ja batik-taidetta ihan riittamiin. Etenkin jalkimmaista oli tarjolla joka kulmassa ja mutkassa, seka suoralla niiden valilla. Kauppiaat sun muut huijarit yrittavat houkutella ihmisia batik-exhibitioneihin joissa sitten vaarennoksia yritetaan myyda sinulle sikahinnoilla. Suosittu tarina on myos heittaytya juttusille muuten vain ja kertoa siina ohimennen siita kaupungin ainoasta oikeasti valtion tukemasta batik-taidenayttelysta jossa taidekoulun opiskelijat myyvat teoksiaan. Kiva tarina, mutta valhetta kokonaan. Moista paikkaa ei ole edes olemassa. Meille sita tarinaa yritettiin syottaa pariin otteeseen. Ironista kylla ne sankarit, jotka tarinaa kayttivat olivat myos parhaiten englantia puhuvat ihmiset hetkeen.
Yogja on myos se kaupunki mista suunnataan katsomaan lahistolla sijaitsevia Borobudurin ja Pranbananin temppeleita. Paikkoja yllapitaville tahoille on joku vissiin kertonut etta lippujen hinnat voi huoletta nostaa 10 dollariin (tosin opiskelijakortilla sai muutaman taalan alennuksen) koska kaikki lansimaalaiset ovat rikkaita. Borobudurista sen viela maksoi mielellaan, silla se oli upea! Indonesian ja vissiin koko kaakkois-Aasian suurin budha-temppeli on korkea ja kuuma. Temppelin laelle oli mukava turista malesialaisten kanssa, jotka olivat kovasti Suomeen tulossa kevaammalla ja ihmetella kuka se on mennyt kasaamaan noin 1,6 miljoonaa kivenlohkaretta keskelle metsaa. Prambananin kohdalla tarvii valitettavasti todeta ettei hinta ihan vastannut nakymaan. Aika iso osa temppelista on restaurointitoiden alla ja ei ne rakennustelineet niin jannia ole.
Kultuurikaupunkin Yogja tarjosi meille myos kierroksen Kratonissa (sulttaanin palatsi), water castlessa (joku sulttaanin asunto kai sekin) ja kiipeilyn tuntemattomille raunioille, josta oli nakymat kaupungin ylle. Mainita tarvitsee viela lintumarkkinat, joilta sai joskinmoisia puluja ja polloja - elavana. Tarjonta tosin ei rajoittunut vain lintuihin silla hakeissa oli myos kaikkea oravista hiiriin ja elainten ruuaksi tarkoitettuihin kuoriaisiin ja toukkiin. Kylla taas ollaan sivistyneita kun on kayty UNESCO-kohteissa :)
15h bussi 15 eurolla vai 1h lento 25 eurolla. Ei liene vaikea arvata mita valittiin. Lentokone vei miehet vauhdilla Denpasariin, Balin saaren paakaupunkiin. Talla kertaa siella viihdyttiin vain yon yli ja seuraavana aamuna takaisin kentalle tarkoituksena lentaa Sumban saarelle katsomaan Pasola sadonkorjuufestivaalia. Toisin kuitenkin kavi kun liput oli loppuun myyty
- harvinaista taalla pain maailmaa. Otettiin sit lento Floreksen saarelle Endeen, kone lahti 45min kuluttua. Kyseessa oli uusi, ehka 70 paikkainen potkurikone. Iso mies sai olla noyrana etta mahtui ovesta sisaan. Perilla olikin sitten semmoinen kukaaneitiedamistaanmitaan tai ei ainakaan meille kerro meininkin. Kylla menee bussi Moniin.. no tottakai menee jos me maksetaan kaikkien 10 ihmisen liput. Ei me siihen leikkiin lahdetty vaan odoteltiin muutama tunti bussin oikeaa lahtoa.
Illan pimettya oltiikin sitten muutaman kymmenen talon kylapahaisessa Monissa ja nalkaisena kuin mika. Yks ravintola auki, jossa tosin oli kana ja tomaatti loppu. 10 ruokalajin listasta se rajasi noin 6 pois, noh helpotti vain valintaa. Illan paatteeksi viela pieni neuvottelukierros autokyydista Kelimutun tulivuorelle katsomaan jarvia ja unta.
Kello soi 04 ja nokka kohti tulivuorta. reilu puolentunnin ajelu ja vartin kavelymatka niin pojat oli maen paalla katsomassa kuinka aurinko nousee ja varjaa kolmea erillista ja taysin erivarista volkaanista jarvea. Yksi jarvista oli ihan turkoosi, toinen punaruskea ja kolmas lahes musta. Todella erikoinen nakyma ja pudotus kraatereihin jossa jarvet sijaitsevat oli kymmenia metreja. Huimaa, Antilta tulee kuvia varmasti kunhan paastaa paremman nettiyhteyden paahan. Paluumatka oli alamakea joten ylihintainen autokyyti jatettiin pois ja talsittiin takaisin Moniin. Oikotie vei parin kylan ja natin vesiputouksen lapi. 2,5h kavelya kuumassa kylla uuvuttaa kummasti, olkoonkin alamakea.
Samaa reissuun taittoivat myos pari sveitsilaista tyttoa jotka jarjestivat itselleen henkiloautokyydin Monista Labuanbajoon ja me paastiin siina sivussa (rahalla) takaisin Endeen josta toivoimme olevan lauttakyydin sinne jo aikaisemmin aiotulle Sumballe. Aina saa toivoa - aina voi havita. Ei o lauttaa, paitsi seuraavana paivana naapurikaupungistsa. Sitten kun selviteltiin asiaa niin sielta pois paasy tulisi oleen ihan yhta vaikeaa tai kallista, joten paatimme sitten skipata koko reissun. Ei muuta kuin taas bussipysakille odottelemaan ja pari tuntia meni kuin siivilla helteessa. Sen peraan 9 tuntia kiemurtelevaa vuoristotieta oli ihan kevytta ja perilla oltiin parhaasaan pikkukaupungin saapumisaikaan eli 01 yolla. Eka majatalo sai korkeasta hinnastaa huolimatta kelvata ja sitten unille.
Aamulla herattiin vasta 10 aikaa ja todettiin etta ollaa Rutengissa. Taas kaupunki jossa ei ole itsessaan mitaan vaan nahtavyydet on lahiseudulla. Talla kertaa niilla tarkoitettiin vuorilla asuvia heimokylia. Niita nyt alkaa olemaan tan reissun osalta jo kiintio taynna joten ei muuta kuin unohdetaan se ja sitten taas bussille ja 5h korottelya Labuanbajoon.
Mikahan naita sukelluspaikakkuntia vaivaa kun joko nama on turistihelvetteja tai sitten niin kuin tama tammoisia likaisia tunkioita, joissa ei ole mitaan muuta tekemista tai nahtavaa sukeltamisen lisaksi. Taalla se on viela kallista kaiken muun hyvan lisaksi. Pitaisi tosin olla sitakin hienompaa kun paikkana on Komodon kansallispuisto jonne paasymaksukin on valtavat 11 euroa. Yleensa kun noi paasymaksut on euron pari.
Semmoisia seikkailuja talla kertaa.
Paikallisista tavoista tarvii myos kertoa nuorten ja vahan vanhempienkin tapa kiertaa busseissa (kun ne pysahtyy liikennevaloihin), ravintoloissa ja ihan missa tahansa soittamassa ja laulamassa rahan toivossa. Ainakin osa nuorista on pukeutunut niin hyvin etta nalkaa eivat nayta nakevan joten heille en yleensa tonneja heittele. Toinen on ravintolat joissa toivoisin saavani olla rauhassa, siellakaa on siis turha minulta almuja anella.
Sit voisko joku kertoa mulle miks taalla pitaa olla joka saarella erilaisia kulkuneuvoja miljoona ja niilla kaikilla oma nimensa. ..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti