Niin siina sitten vain kavi etta Labuanbajossa vietettiin lopulta 9 vuorokautta. Suurin "syy" oli Komodon kasallispuisto, hyvana kakkosena Indonesian aina yhta luotettavat liikenneyhteydet.
Ensimmaisena iltana kun saavuimme Labuanbajoon, olin melko varma ettei siella montaa paivaa tule viihdyttya. Kyla itsessaan ei tarjoa yhtaan mitaan ja sukeltamiseenkin oli tarkoitus uhrata vain se pari-kolme paivaa. Mutta sitten nahtiin minkalainen maailma Komodon kansallispuiston merissa on. Koska Komodon aluetta pidetaan mahdollisena keskuspaikkana veden alaisen elaman kehityksen alulle, niin on alueen biodiversiteettin suurempi kuin missaan maailmassa. Alueella asustelee ainakin 1700 eri lajia (vrt. Great Barrier Reef n. 1400 lajia, Punainen Meri n 700).
Sanoin, kuvin tai edes videoin on vaikea kuvailla minkalaista meno pinnan alla oli, mutta ehka kun ajattelette parhaita luontodokkareita joita telkkarista naette, niin alatte olemaan jo aika lahella. Komodo on kahden eri meren valissa ja aluee sisaltaa paljon saari. Tasta johtuen virtaukset ovat kovia, yllatyksellisia ja aina muuttuvia. Sukeltamisesta se tekee haastavaa, mutta samalla se tuo paljon planktonia, joka taas luonnollisesti tuo paljon kaloja. Eraalla sukelluksella olimme noin 14 hain ymparoimana, toisella kerralla naimme kuusi valtavan suurta Manta Rayta. Kaikki toki ei ollut isoa vaan naimme paljon myos milleissa mitattavia elioita.
Toivottavasti kuvaa ja videota saadaan linjoille lahiaikoina. Ei ole tama Indonesia mikaan huipputeknologian valtio varsinkaan internetyhteyksien osalta.
Kun viisi paivaa oli latratty veden alla oli tarkoituksena siirtya kohti Lombokin saarta ja opetella surffaamaan. Aamulla 08 aikaan sitten olimme silmat ristissa lauttaterminaalissa kuulemassa ettei lautta lahde viela pariin tuntiin kun Sulawesilta tullut lautta pitaa purkaa ja lastata ensin. Varttia myohemmin tuli tieto ettei lahtoa tule ennenkuin klo 16 aikoihin koska bensa on loppu ja toinen lautta tuota sit Sumbawalta (6h matka)... Siina vaiheessa sitten loppui karsivallisyys ja marsimme ostamaan lennot. Valipaiva sukelluksesta teki kuitenkin sen etta innostus paasta takas veden alle oli polttava ja otimme olennot varma seuraavalle sunnuntaille, jotta saisimme viela pari paivaa aikaa sukeltaa. Seuraavana aamuna olikin mukava katella taas Reefseeker sukellusfirman vakea, olimmehan luvanneet tulla joskus takaisin :D
Reefseekers on ehdottomasti parhaiten organisoitu ja asiantuntevin sukellusfirma, jossa olen ikina asioinut. Sita pyorittavat Ernest ja Kath, enemman ja vahemman meribiologeja molemmat. Heidan innostus meren alaiseen elamaan on uskomaton ja aina n. 2h laivanmatkan aikana jonka taitoimme Labuanbajosta sukellussaiteille, he (tai John, amerikkalainen dive master) pitivat pienen oppitunnin meribiologiasta. Nyt tiedan mm. miksi tietyt kalat hankaavat itseaan hain pintaan, milla kalalla on maailman nopein liike ja sen etta Nemo on oikeasti vihainen lihansyojakala.
Lisaksi tarvitsee oikein erikseen mainita porukka, joista useimmat olivat melkein kaikki paivat meidan kanssa laivalla. Eniten juteltua tuli norjalais-ruotsalaisen pariskunnan Pian ja Andersin, ja britti Thomasin kanssa. Terveisia teille! On se kumma kun tanne asti maailmaa pitaa tulla etta tapaa mukavia britteja ja ruotsalaisia! :D
7 sukelluspaivaa ja 14 sukellusta myohemmin paasimme vihdoin pois Labuanbajosta. IAT:n lento kuljetti meidat Denpasariin. Sitten koettelimme hermojamme ja takapuoliamme kun taitaimme matkaa yhdella jos toisella kulkuneuvolla matkaa Balin saaren etelaosassa olevalta lentokentalta kohti saaren pohjoisessa sijaitsevaa Tulambenia. Matka meinasi jo tyssata Amplapuraan, josta ei ollut pimean tulon jalkeen mitaan julkista liikennetta viimeiselle 40 kilometrille. Pysayttelimme muutaman ohi ajavan auton ja lopulta saimme kyydin avolava-auton lavalla hedelmien ja paikallisen tyolaisen kanssa. Antti iski duunarin kateen Nokian puhelimen ja Tetris-pelin. Siina se kaverin matka taittuikin joutuisasti tetrista harjoitellessa. Ilmastointi lavalla pelasi ja tahtitaivas oli komea. Perillekin paastiin tosi joutuisasti ja huone loytyi heti ensimmaisesta paikasta. Tosin ei tallakaan kertaa kahta sankya, joten sain jatkaa sangyn jakamista Antin kanssa.
Tulambeniin tultiin vain yhden asian vuoksi. Sukeltamaan Japanilaisten upottaman amerikkalainen Liberty-hylky. Repastiin reipas neljan sukelluksen paiva, joista kaksi sukellusta hylylla. Toinen tosin yon pimeydessa lamppujen avulla. Oli taas pojat hukassa kun olet pimeassa veden alla ja kiertelet semmoista palasina olevaa hylkya. Tulipa sita kerran kolautettua paakin johonkin kulmaan kun ei pysty joka puolelle katsomaan yhta aikaa ja tuolla vedessa kun sita voi liikkua mihin suuntaan tahansa.
Tana aamuna sitten aloitettiin vaivalloinen matka takaisin Balin etelaosiin, jotta paastaan surffaamaan, tai ainakin kokeilemaan sita. Alun perin suunnitelma oli menna aina saaren etelakarkeen asti, mutta koska julkiset kulkevat taalla hyvista teista huolimatta surkeasti niin paadyimme lopulta turistirysaan Kuta beachin nurkille. Julkisten ongelma ei taalla ole se etteiko niita ole, mutta ne menevat niin onnettoman lyhyita matkoja etta saaren paasta toiseen menemiseen tarvii varmaan viisi eri ajoneuvoa ja aina joudut odottelemaan seuraavan lahtoa. On paljon helpompi maksaa hieman extraa ja vuokrata oma kyyti.
Taalla sita nyt sitten ollaan Balin kuuluisan Kuta Beachin kyljessa. Valitsimme hieman hiljaisemman Legionin osan, joka tosin on sekin taynna erinaisia turistikraasakauppoja. Huomenna olis tarkoitus aloittaa elama huippusurffarina. Kaverit kertoivat etta menee viikon verran etta laudan paalla pysyy jotenkin jarkevasti pystyssa, mutta koska meilla ei ole viikkoa aikaa niin ajattelimme olla luonnostaan lahjakkaita ja hoitaa homman kotiin parissa paivassa. Jos ei parin paivan paasta ratsasteta aallon harjalla niin sitten laji ei ole meita varten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti