maanantai 24. maaliskuuta 2008

20.-24.3.2008 / Macau - Guangzhou

Macau oli varsin pehmea lasku Kiinaan ja todellista tuntumaa lahdettiin hakemaan Guangzhousta. "Maiden" rajalla oleva tullialue on ehka hienoin, modernein ja yksi toimivimpia mita olen koskaan nahnyt. Toisaalta niin sen pitaakin, silla paivittain siita kulkee lapi kymmenia tuhansia ihmisia.

Parin tunnin bussimatka vei meidat koko matkan hienoa moottoritieta pitkin yli 10 miljoonan asukkaan Guangzhouhun. Huono esimerkki Kiinasta tamakin. Keskusta on taynna pilvenpiirtajia ja ostoskeskuksia. Tiet ovat isoja, jalkakaytavat leveita ja siisteja, metro tehokas ja uusi samoin kuin linja-autotkin. Tosin on taalla tullut selvaksi se etta Kiinalaisia on paljon, todella paljon.

Ero kaupunginosien valilla on valtava. Osa on kuin Hong Kong, osa taas kuin Afrikka. Meidan hotellin nurkilla on enemman afrikkalaisia ravintoloita kuin kiinalaisia ja puolet vastaan tulijoista omistaa ennemmin Ghanan kuin Kiinan passin. Meille ei ole ihan selvinnyt mita kaikkea nuo yon timot siella toimittaa mutta kovasti tuntuvat erinaisia paketteja maailmalle lahettavan. Siita kertoo myos iso logistiikkafirmojen maara. Tietenkaan alue ei ole se kaupungin kaunein, siistein ja hiljaisiin mutta halvimmat hotellihuoneet siella on. Ja jopa halvimpien hotellien laatu on varsin hyva. Huoneet ovat isoja, siisteja ja hiljaisia. On kuuma vesi ja telkkari, seka kivikova kiinalainen sanky :)

Made in China on jo kasite. Taalla se tuntuu konkretisoituvan. Kaikesta on olemassa se Kiinassa tuotettu maailmanbrandi ja sen kiinalainen serkku jonka merkista me emme ole koskaan kuulleetkaan. Meidan hotellin kulmilla on ehka viisi Anttilan kokoista taloa taynna pieni kenkakauppoja. Tien toisella puolella on vahintaan yhta paljon vaatekauppoja. Suurin osa niista on ns. tukkuja, mutta vain murto-osa ei suostu myymaan yksittaiskappaleita. Hinnat ei paata huimaa silla 10 eurolla jostat jo vaikka minkalaiset tossut tai housut. T-paidoissa 5 euroa alkaa olemaan jo kalliimmasta paasta. Toki taalta loytyy myos aidot maailman huippumerkit, mutta niin on myos niiden hinnat kovasti lansimaita muistuttavia. On se kuitenkin aivan uskomatonta minkalainen maara taalla voi naita kauppoja olla ja lisaa tuntuu olevan menee mihin suuntaan tahansa. Kummastusta lisaa se kuhina mika puotien ymparilla koko ajan on. Ihmiset kuljettelee laatikoita paikasta toiseen milloin minkakinlaisella kulkuneuvolla. Yleensa jonkunlaisella fillarinjatkeella tai nokkakarryilla. Niin sita voi siirtaa ihan hyvin muutamat tuhannet tossut parilla karryilla.



Taalla on kylla paljon semmoisia juttuja mita ei muualla maailmassa tule vastaan. Esimerkiksi rahan vaihtaminen. Matkashekkeja vaihtaa monista eri pankeista vain Bank of China ja sillakin vain tietyt konttorit ja nekin vain arkisin. Joo - kylla yritimme viikonloppuna. Matkashekit on ymmarrettavasti hirvean paperisodan takana mutta niin on se kateisenkin vaihtaminen. Muutama allekirjoitus, kopio passista ja tietojen nappailykoneelle on ihan tavallista vaikka olisit vaihtamassa vain 50 euron setelia.

Sitten tama internet. Sana joka on kaikkialla maailmassa sama ja sen tuntee jokainan, paitsi kiinalaiset - internet. Ensin ihmettelimme etteiko taalla ole internet-kahviloita ollenkaan mutta kun saimme vihdoin kasiimme jonkun joka puhuu englantia enemman kuin yhden sanan niin selvisi etta nettikahvila on ihan nurkan takana (tai toisella kerralla 3 kerroksessa samassa rakennuksessa jonka alakerrassa asiaa tiedustelimme). Internet kun ei ole sana jota edes parikymppiset nuoret ymmartaisivat. Muualla nettikahvilat ovat olleet kadunvarrella tai ostareiden ylimmissa kerroksissa. Taalla ne on kerrostalojen/kauppatalojen jossain satunnaisessa kerroksessa piilossa. Kadulle ei ole nakyvia mainoksia ja kuppiloita ei tarvitse olla ihan joka kulmalla kun koneita on yhdessa kahvilassa 300-500 kpl!! Yhtedet on onneksi nopeita - sinne minne niilla paasee. Kiitos Tiibetin rahinoiden on kansalaisten suurimmat ystavat eli sensuurista vastaavat viranomaiset vaantaneet sensuurifiltterin tiukalle ja suurin osa .fi paatteisista osoitteista on suljettu meilta. Pienilla kiertoteilla useinpiin paasee kasiksi mutta sen oppimiseen meni kolme paivaa ja vielakaan en paase esimerkiksi Ylen tai Iltalehden sivuille. heh. Aikamoista tama vapaassa maailmassa elaminen.

On se uskomatonta miten Kiina voi olla niin suljettu. Vaikka olisit kuinka muodin mukaan kulkeva nuori niin et valttamatta puhu sanaakaan englantia, etka osaa lukea meikalaisten aakkosia. Naita apinoita kun on niin paljon ette kaikki mahdolliset vekottimet kun kannykat, pleikkarit ja tietokoneet kun on kaannetty myos paikallisille koukeroille. Jopa numeroiden kasimerkit on erilaiset kuin meilla! Yrita nyt siina sitten jostain jotain ymmartaa. Lisaksi multa on kysytty etta mika kohta passissa on "name?" ja pankkivirkailija kysyi mun passi kadessa etta mista olen kotoisin. Se siita englanninlukutaidosta.

Ei kommentteja: