Sen jalkeen kun kaikki Guangzhoun kaupat oli kahlattu lapi ja ainoat ostokset oli pitkat housut viileita keleja ajatellen, oli aika siirtya Xiameniin. Illalla kun hyppaa junaan ja pistaa paan tyynyyn niin aamulla sita sitten olikin perilla. Xiamen oli iso rakennustyomaa. Joka paikassa oli nostureita tekemassa keksimaarin 20-30 kerroksisia taloja. Pakollisten nahtavyyksien joukossa kavimme tsekkaamassa myos Gulang Yu:n saari aivan Xiamenin edustalla. Saarta kutsutaan piano-saareksi, silla kertoman mukaan lahes jokaisella perheella siella oli oma piano. Villitys oli saanut alkunsa saaren alunperin asuttaneista rikkaista, jotka rakensivat sinne hienoja villoja. Nykyaan paikka on kylla jo liian turisti-orientoitunut, silla joka kulmassa oli joko paasylipputiskia tahi jonkin sortin kauppiasta. Ainoatakaan pianoa en nahnyt, mutta hienojen kavelykatujen varrelle oli asennettu kaiuttimia, joista tuota iloista pimputusta saattoi kuulla. Ylimainostettu paikka, etenkin pilvisella saalla, jolloin on turha odottaa hienoja nakymia saaren keskella sijaitsevalta maen huipulta.
Xiamenista bussi vei pojat Quanzhouhun, jonka riemuista nautimme seuraavat pari paivaa. Nahtavyyksista rastit laitetaan kohtiin Lao Tse -taolaispatsaaseen ja isoon tempeeliin jonka pihassa nokottavat hienot kaksoistornit. Muuten aika meni lahinna maisemien katseluun ja kiinalaisen kulttuurin ihmettelyyn, joista seuraavassa jotain..
Ruokalistat jotka ovat vain Kiinaksi. Tahan mennessa on opittu kanan ja lihan merkit mutta se etta minkalaisen soosin ja mausteiden kanssa ne tulee on jaaneet viela arvoitukseksi. Hirmu ystavallista palvelua me ollaan kuitenkin saatu kun olemme vain osoitellee typeran nakoisina ruokalistaa. Yleensa valitsemme ruokalan jossa on seinalla kuvat aterioista ja osoittelemme niita tai satunnaisesti niin hienon paikan etta siella on englanninkielinen menu. Jalkimmaisia ei ole kovinkaan montaa ollut.
Sitten tarina jalleen kerran kiinalaisten alyttomasta ystavallisyydesta ja avuliaisuudesta. Kavellessamme kadulla kun etsimme hotellia niin pari paikallista nuortamiesta sanoivat hello ja kysyivat mista olemme kotoisin. Olivat lahinna innoissaan etta saavat puhua englantia sen muutaman sanan jonka osaatavat. Satuimme kysymaan heilta missa pain on halvat hotellit, josta seurasi se etta he neuvoivat reitin ja kavivat kanssamme kolme eri hotellia lapi ennenkuin loytyi sopiva. Lopuksi vain kiitos ja pojat olivat tyytyvaisia. Olisitko itse lahtenyt opastamaan turistia noin? Kaverit olivat jossain ohjelmistokehitysfirmassa toissa mutta heillekkaan ei ollut tutta tuo sana internet. Ehka intelnet ois toiminut paremmin. Nama kiinalaiset kun eivat osaa lausia tuota r-kirjainta. Toiset erittain avuliaat ihmiset olivat Quanzhoun pienella rautatieasemalla. Se oli jo oikeastaan kiinni mutta pari virkailijaa yrittivat selvittaa meille junaa joko suoraan Quanzhousta Hanzhouhun tai sitten niin etta lahto on Fuzhousta. Tarvittava info saatiin ja todettiin etta joudumme menemaan ensin bussilla Fuzhouhun josta sitten junalla loppumatka.
Seuraava ihmeellinen episodi saatiinkin sitten Fuzhoun rautatieasemalla, jossa kysyimme infopisteen melkein englantia puhuvalta naiselta apua lipunostoon. Han selvitteli asiaa ja kun todettiin ettei seuraavaan junaan ole kuin yksi lippu niin han juoksenteli hyvan tovin vain hakeakseen paikalle jonkun suuremman vallan omaavan rouvan. Han sitten soitteli puhelimella ja radiopuhelimella ja selvitteli josko meille olisi jostain viela toinen lippu irronnut. Heidan suunnattomasta yrityksesta huolimatta ei sita lippua sitten saatu ja jouduimme jaamaan Fuzhouhun yoksi ja ottamaan junan huomisaamulle. Se onkin sitten reissun viimeinen pidempi matka, luvassa on 15h junassa. Antti melkein halasi avuliaita virkailijoita, jotka loppuen lopuksi ostivat meille liput huomiseen junaan suoraan koko pitkan jonon ohi :D Noh, kattely riitti talla kertaa. Tieda mita se halaaminen olisi aiheuttanut tassa maailman kapitalistisimmassa kommunismissa!
sunnuntai 30. maaliskuuta 2008
maanantai 24. maaliskuuta 2008
20.-24.3.2008 / Macau - Guangzhou
Macau oli varsin pehmea lasku Kiinaan ja todellista tuntumaa lahdettiin hakemaan Guangzhousta. "Maiden" rajalla oleva tullialue on ehka hienoin, modernein ja yksi toimivimpia mita olen koskaan nahnyt. Toisaalta niin sen pitaakin, silla paivittain siita kulkee lapi kymmenia tuhansia ihmisia.
Parin tunnin bussimatka vei meidat koko matkan hienoa moottoritieta pitkin yli 10 miljoonan asukkaan Guangzhouhun. Huono esimerkki Kiinasta tamakin. Keskusta on taynna pilvenpiirtajia ja ostoskeskuksia. Tiet ovat isoja, jalkakaytavat leveita ja siisteja, metro tehokas ja uusi samoin kuin linja-autotkin. Tosin on taalla tullut selvaksi se etta Kiinalaisia on paljon, todella paljon.
Ero kaupunginosien valilla on valtava. Osa on kuin Hong Kong, osa taas kuin Afrikka. Meidan hotellin nurkilla on enemman afrikkalaisia ravintoloita kuin kiinalaisia ja puolet vastaan tulijoista omistaa ennemmin Ghanan kuin Kiinan passin. Meille ei ole ihan selvinnyt mita kaikkea nuo yon timot siella toimittaa mutta kovasti tuntuvat erinaisia paketteja maailmalle lahettavan. Siita kertoo myos iso logistiikkafirmojen maara. Tietenkaan alue ei ole se kaupungin kaunein, siistein ja hiljaisiin mutta halvimmat hotellihuoneet siella on. Ja jopa halvimpien hotellien laatu on varsin hyva. Huoneet ovat isoja, siisteja ja hiljaisia. On kuuma vesi ja telkkari, seka kivikova kiinalainen sanky :)
Made in China on jo kasite. Taalla se tuntuu konkretisoituvan. Kaikesta on olemassa se Kiinassa tuotettu maailmanbrandi ja sen kiinalainen serkku jonka merkista me emme ole koskaan kuulleetkaan. Meidan hotellin kulmilla on ehka viisi Anttilan kokoista taloa taynna pieni kenkakauppoja. Tien toisella puolella on vahintaan yhta paljon vaatekauppoja. Suurin osa niista on ns. tukkuja, mutta vain murto-osa ei suostu myymaan yksittaiskappaleita. Hinnat ei paata huimaa silla 10 eurolla jostat jo vaikka minkalaiset tossut tai housut. T-paidoissa 5 euroa alkaa olemaan jo kalliimmasta paasta. Toki taalta loytyy myos aidot maailman huippumerkit, mutta niin on myos niiden hinnat kovasti lansimaita muistuttavia. On se kuitenkin aivan uskomatonta minkalainen maara taalla voi naita kauppoja olla ja lisaa tuntuu olevan menee mihin suuntaan tahansa. Kummastusta lisaa se kuhina mika puotien ymparilla koko ajan on. Ihmiset kuljettelee laatikoita paikasta toiseen milloin minkakinlaisella kulkuneuvolla. Yleensa jonkunlaisella fillarinjatkeella tai nokkakarryilla. Niin sita voi siirtaa ihan hyvin muutamat tuhannet tossut parilla karryilla.
Taalla on kylla paljon semmoisia juttuja mita ei muualla maailmassa tule vastaan. Esimerkiksi rahan vaihtaminen. Matkashekkeja vaihtaa monista eri pankeista vain Bank of China ja sillakin vain tietyt konttorit ja nekin vain arkisin. Joo - kylla yritimme viikonloppuna. Matkashekit on ymmarrettavasti hirvean paperisodan takana mutta niin on se kateisenkin vaihtaminen. Muutama allekirjoitus, kopio passista ja tietojen nappailykoneelle on ihan tavallista vaikka olisit vaihtamassa vain 50 euron setelia.
Sitten tama internet. Sana joka on kaikkialla maailmassa sama ja sen tuntee jokainan, paitsi kiinalaiset - internet. Ensin ihmettelimme etteiko taalla ole internet-kahviloita ollenkaan mutta kun saimme vihdoin kasiimme jonkun joka puhuu englantia enemman kuin yhden sanan niin selvisi etta nettikahvila on ihan nurkan takana (tai toisella kerralla 3 kerroksessa samassa rakennuksessa jonka alakerrassa asiaa tiedustelimme). Internet kun ei ole sana jota edes parikymppiset nuoret ymmartaisivat. Muualla nettikahvilat ovat olleet kadunvarrella tai ostareiden ylimmissa kerroksissa. Taalla ne on kerrostalojen/kauppatalojen jossain satunnaisessa kerroksessa piilossa. Kadulle ei ole nakyvia mainoksia ja kuppiloita ei tarvitse olla ihan joka kulmalla kun koneita on yhdessa kahvilassa 300-500 kpl!! Yhtedet on onneksi nopeita - sinne minne niilla paasee. Kiitos Tiibetin rahinoiden on kansalaisten suurimmat ystavat eli sensuurista vastaavat viranomaiset vaantaneet sensuurifiltterin tiukalle ja suurin osa .fi paatteisista osoitteista on suljettu meilta. Pienilla kiertoteilla useinpiin paasee kasiksi mutta sen oppimiseen meni kolme paivaa ja vielakaan en paase esimerkiksi Ylen tai Iltalehden sivuille. heh. Aikamoista tama vapaassa maailmassa elaminen.
On se uskomatonta miten Kiina voi olla niin suljettu. Vaikka olisit kuinka muodin mukaan kulkeva nuori niin et valttamatta puhu sanaakaan englantia, etka osaa lukea meikalaisten aakkosia. Naita apinoita kun on niin paljon ette kaikki mahdolliset vekottimet kun kannykat, pleikkarit ja tietokoneet kun on kaannetty myos paikallisille koukeroille. Jopa numeroiden kasimerkit on erilaiset kuin meilla! Yrita nyt siina sitten jostain jotain ymmartaa. Lisaksi multa on kysytty etta mika kohta passissa on "name?" ja pankkivirkailija kysyi mun passi kadessa etta mista olen kotoisin. Se siita englanninlukutaidosta.
Parin tunnin bussimatka vei meidat koko matkan hienoa moottoritieta pitkin yli 10 miljoonan asukkaan Guangzhouhun. Huono esimerkki Kiinasta tamakin. Keskusta on taynna pilvenpiirtajia ja ostoskeskuksia. Tiet ovat isoja, jalkakaytavat leveita ja siisteja, metro tehokas ja uusi samoin kuin linja-autotkin. Tosin on taalla tullut selvaksi se etta Kiinalaisia on paljon, todella paljon.
Ero kaupunginosien valilla on valtava. Osa on kuin Hong Kong, osa taas kuin Afrikka. Meidan hotellin nurkilla on enemman afrikkalaisia ravintoloita kuin kiinalaisia ja puolet vastaan tulijoista omistaa ennemmin Ghanan kuin Kiinan passin. Meille ei ole ihan selvinnyt mita kaikkea nuo yon timot siella toimittaa mutta kovasti tuntuvat erinaisia paketteja maailmalle lahettavan. Siita kertoo myos iso logistiikkafirmojen maara. Tietenkaan alue ei ole se kaupungin kaunein, siistein ja hiljaisiin mutta halvimmat hotellihuoneet siella on. Ja jopa halvimpien hotellien laatu on varsin hyva. Huoneet ovat isoja, siisteja ja hiljaisia. On kuuma vesi ja telkkari, seka kivikova kiinalainen sanky :)
Made in China on jo kasite. Taalla se tuntuu konkretisoituvan. Kaikesta on olemassa se Kiinassa tuotettu maailmanbrandi ja sen kiinalainen serkku jonka merkista me emme ole koskaan kuulleetkaan. Meidan hotellin kulmilla on ehka viisi Anttilan kokoista taloa taynna pieni kenkakauppoja. Tien toisella puolella on vahintaan yhta paljon vaatekauppoja. Suurin osa niista on ns. tukkuja, mutta vain murto-osa ei suostu myymaan yksittaiskappaleita. Hinnat ei paata huimaa silla 10 eurolla jostat jo vaikka minkalaiset tossut tai housut. T-paidoissa 5 euroa alkaa olemaan jo kalliimmasta paasta. Toki taalta loytyy myos aidot maailman huippumerkit, mutta niin on myos niiden hinnat kovasti lansimaita muistuttavia. On se kuitenkin aivan uskomatonta minkalainen maara taalla voi naita kauppoja olla ja lisaa tuntuu olevan menee mihin suuntaan tahansa. Kummastusta lisaa se kuhina mika puotien ymparilla koko ajan on. Ihmiset kuljettelee laatikoita paikasta toiseen milloin minkakinlaisella kulkuneuvolla. Yleensa jonkunlaisella fillarinjatkeella tai nokkakarryilla. Niin sita voi siirtaa ihan hyvin muutamat tuhannet tossut parilla karryilla.
Taalla on kylla paljon semmoisia juttuja mita ei muualla maailmassa tule vastaan. Esimerkiksi rahan vaihtaminen. Matkashekkeja vaihtaa monista eri pankeista vain Bank of China ja sillakin vain tietyt konttorit ja nekin vain arkisin. Joo - kylla yritimme viikonloppuna. Matkashekit on ymmarrettavasti hirvean paperisodan takana mutta niin on se kateisenkin vaihtaminen. Muutama allekirjoitus, kopio passista ja tietojen nappailykoneelle on ihan tavallista vaikka olisit vaihtamassa vain 50 euron setelia.
Sitten tama internet. Sana joka on kaikkialla maailmassa sama ja sen tuntee jokainan, paitsi kiinalaiset - internet. Ensin ihmettelimme etteiko taalla ole internet-kahviloita ollenkaan mutta kun saimme vihdoin kasiimme jonkun joka puhuu englantia enemman kuin yhden sanan niin selvisi etta nettikahvila on ihan nurkan takana (tai toisella kerralla 3 kerroksessa samassa rakennuksessa jonka alakerrassa asiaa tiedustelimme). Internet kun ei ole sana jota edes parikymppiset nuoret ymmartaisivat. Muualla nettikahvilat ovat olleet kadunvarrella tai ostareiden ylimmissa kerroksissa. Taalla ne on kerrostalojen/kauppatalojen jossain satunnaisessa kerroksessa piilossa. Kadulle ei ole nakyvia mainoksia ja kuppiloita ei tarvitse olla ihan joka kulmalla kun koneita on yhdessa kahvilassa 300-500 kpl!! Yhtedet on onneksi nopeita - sinne minne niilla paasee. Kiitos Tiibetin rahinoiden on kansalaisten suurimmat ystavat eli sensuurista vastaavat viranomaiset vaantaneet sensuurifiltterin tiukalle ja suurin osa .fi paatteisista osoitteista on suljettu meilta. Pienilla kiertoteilla useinpiin paasee kasiksi mutta sen oppimiseen meni kolme paivaa ja vielakaan en paase esimerkiksi Ylen tai Iltalehden sivuille. heh. Aikamoista tama vapaassa maailmassa elaminen.
On se uskomatonta miten Kiina voi olla niin suljettu. Vaikka olisit kuinka muodin mukaan kulkeva nuori niin et valttamatta puhu sanaakaan englantia, etka osaa lukea meikalaisten aakkosia. Naita apinoita kun on niin paljon ette kaikki mahdolliset vekottimet kun kannykat, pleikkarit ja tietokoneet kun on kaannetty myos paikallisille koukeroille. Jopa numeroiden kasimerkit on erilaiset kuin meilla! Yrita nyt siina sitten jostain jotain ymmartaa. Lisaksi multa on kysytty etta mika kohta passissa on "name?" ja pankkivirkailija kysyi mun passi kadessa etta mista olen kotoisin. Se siita englanninlukutaidosta.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2008
17.-19.3.2008 / Jakarta - Macau (Kiina)
Viva Macaun lento lahti ajallaan ja pojat paasi perille turvallisesti. Matkan koettelemukset olivat mun korva jota alkoi sarkemaan muutama tunti ennen lennon lahtoa ja vaaran valuutan tarjoaminen lentokoneessa. Koska kentalla ei ollut oikein mitaan tarjoilua 00.50 yolla niin ajattelimme saastaa loput Indonesian Rupiahit koneeseen. Harmiksemme kuitenkin meille kerrottiin ettei ne kelpaa! Lento lahti Indonesiasta ja menee Kiinaan mutta valuuttana kay vain USD, australian $ tai kiinan raha. Onneks meilla oli viela pieni usdollareita niin saatiin nuudelikeitot. Nyt vain pitas keksia joku joka vaihtais meidan loput rupiahit pois.
Macau on kuin pieni Las Vegas. Entinen Portugalin ja Aasian ensimmainen ja viimeinen (-99 asti) siirtomaa joka nayttaa enemman etela-euroopalle kuin Aasialle. Uhkapelit on taalla sallittuja ja isoja ja todella upeita kasino-rakennuksia on keskusta taynna. Asukkaita talla n. 25 neliokilometrin autonomia (Kiina on siis se isantamaa) on 500 000 ja turisteja vuodessa n. 27 miljoonaa! Ja sen huomaa helposti. Puolet porukasta kulkee kartta ja kamera kadessa ympari kaupungin ilmaisia nahtavyyksia! Vaikka kasinorikkaita (ja koyhia) riittaa niin silti majoitusta saa kohtuu hintaan ja ruokaa eurolla parilla.
Meidan majapaikaksi loytyi ns. Pension house jonka huone on kuin tehty nukkumiseen. Se on viilea, pimea ja hiljainen. Tosin jostain kumman syysta siella toimii melkein taydella kuuluvuudella wlan :D Ensimmaisen aamun heratys oli mielenkiintoinen kun paikkaa pitava mummo tuli hakkaamaan oveen. Kuvittelimme molemmat etta olemme nukkuneet jo 12 asti ja maksettuna oli huone vain yhdeksi yoksi. Antin astellessa eteiseen aukaisemaan ovea huomattiin kuitenkin, etta lattia on marka. Siina hetken mummo ja joku raksapena hosuivat mopin kanssa ja ihmettelivat asiaa suureen aanneen seka toivat pari uutta kuivaa kokolattiamaton palasta sen maran paalle ja taas kaikki oli kunnossa. Mista lie oli vesi siihen vuotanut. Nyt kaks paivaa myohemmin siina on edelleen noin neliometrin kokoinen alue jossa voi kuvitella kavelevansa suolla.
Nyt on nahtyna muutama tarkein nahtavyys ja haettu Kiinan viisumi. Sekin oli oma episodinsa kiitos saksan ghanalaisia tummaihoisia ja parin venalaisen unohtamatta laumaa filippiinoja. Toimisto josta viisumit haetaan on hienosti jarjestetty vuoronumeroin joiden antaminen lopetetaan niin etta kaikki ehditaan kasitella. Me oltiin paikalla liian myohaan mutta jostain kumman syysta vahtimestari antoi meille taskustaan vuoronumerot. Lahes kaikki muut han kuitenkin kaannytti ovelta huudellen ainoasta "tomorrow". Niin vuoronumerot ei lie ihan niin selvia kaikille silla jengia tuntui ravaavan tiskilla ihan miten sattui ja sitten kun filippiinot huomas asian niin nehan ryntas kaikki siihen. Parhaillaan kahden tiskin edustalla oli varmaan muuta kymmenen ihmista joko vaarilla vuoronumeroilla tai ilman vuoronumeroa.. heh.
Tanaan ei ole tehty paljoa. Ainoa mainittava asia on oikeastaan yksi tiputus. Se tosin oli koysi nilkoissa 233m korkeudesta Macau -tornista. Kyseessa oli maailman korkein benji-hyppy. Tarvii sanoa etta pelotti hitosti mut sitten kun siita reunan yli tuli kellahdettua niin oli kyl niin hiton siistia! :)
Macau on kuin pieni Las Vegas. Entinen Portugalin ja Aasian ensimmainen ja viimeinen (-99 asti) siirtomaa joka nayttaa enemman etela-euroopalle kuin Aasialle. Uhkapelit on taalla sallittuja ja isoja ja todella upeita kasino-rakennuksia on keskusta taynna. Asukkaita talla n. 25 neliokilometrin autonomia (Kiina on siis se isantamaa) on 500 000 ja turisteja vuodessa n. 27 miljoonaa! Ja sen huomaa helposti. Puolet porukasta kulkee kartta ja kamera kadessa ympari kaupungin ilmaisia nahtavyyksia! Vaikka kasinorikkaita (ja koyhia) riittaa niin silti majoitusta saa kohtuu hintaan ja ruokaa eurolla parilla.
Meidan majapaikaksi loytyi ns. Pension house jonka huone on kuin tehty nukkumiseen. Se on viilea, pimea ja hiljainen. Tosin jostain kumman syysta siella toimii melkein taydella kuuluvuudella wlan :D Ensimmaisen aamun heratys oli mielenkiintoinen kun paikkaa pitava mummo tuli hakkaamaan oveen. Kuvittelimme molemmat etta olemme nukkuneet jo 12 asti ja maksettuna oli huone vain yhdeksi yoksi. Antin astellessa eteiseen aukaisemaan ovea huomattiin kuitenkin, etta lattia on marka. Siina hetken mummo ja joku raksapena hosuivat mopin kanssa ja ihmettelivat asiaa suureen aanneen seka toivat pari uutta kuivaa kokolattiamaton palasta sen maran paalle ja taas kaikki oli kunnossa. Mista lie oli vesi siihen vuotanut. Nyt kaks paivaa myohemmin siina on edelleen noin neliometrin kokoinen alue jossa voi kuvitella kavelevansa suolla.
Nyt on nahtyna muutama tarkein nahtavyys ja haettu Kiinan viisumi. Sekin oli oma episodinsa kiitos saksan ghanalaisia tummaihoisia ja parin venalaisen unohtamatta laumaa filippiinoja. Toimisto josta viisumit haetaan on hienosti jarjestetty vuoronumeroin joiden antaminen lopetetaan niin etta kaikki ehditaan kasitella. Me oltiin paikalla liian myohaan mutta jostain kumman syysta vahtimestari antoi meille taskustaan vuoronumerot. Lahes kaikki muut han kuitenkin kaannytti ovelta huudellen ainoasta "tomorrow". Niin vuoronumerot ei lie ihan niin selvia kaikille silla jengia tuntui ravaavan tiskilla ihan miten sattui ja sitten kun filippiinot huomas asian niin nehan ryntas kaikki siihen. Parhaillaan kahden tiskin edustalla oli varmaan muuta kymmenen ihmista joko vaarilla vuoronumeroilla tai ilman vuoronumeroa.. heh.
Tanaan ei ole tehty paljoa. Ainoa mainittava asia on oikeastaan yksi tiputus. Se tosin oli koysi nilkoissa 233m korkeudesta Macau -tornista. Kyseessa oli maailman korkein benji-hyppy. Tarvii sanoa etta pelotti hitosti mut sitten kun siita reunan yli tuli kellahdettua niin oli kyl niin hiton siistia! :)
sunnuntai 16. maaliskuuta 2008
12.-16.3.2009 / Bali - Jakarta
Nyt pojat sitten tietaa kaiken surffaamisesta! Tarkeinta on ostaa tahi vuokrata hieno lauta, istua sen suomassa varjossa rantahietikolla ja vilkutella tytoille. Tai ainakin siihen tulokseen me tultiin kun kaksi paivaa tuotti tulokseksi yhteensa ehka kaksi sekunttia pystyssa laudan paalla. Ei ollut tuo etelan laji pohjoisen poikia varten. Yllattavan raskasta urheilua homma kuitenkin on ja kaikki paikat oli kipeama heti ensimmaisen paivan jalkeen.
Surffaamisen lisaksi Kutalla (Balin osa jossa olimme) voi myos shoppailla. Erinaisia surffi(vaate)kauppoja on tarjolla joka nurkalla. Matkaan tarttui hieman tuliaisia, mutta jatettiin ne enemma shoppailut sitten Kiinaan.
Illan tullen oli aika taas suunnata lentokentalle ja jatkaa matkaa kohti Jakartaa. Meidan iloksia AirAsian lento oli (taas!) myohassa. Talla kertaa odotusta kentalla kertyi ylimaaraiset kolme tuntia ja perilla oltiin keskella yota. Kylla puoli 3 yolla on hyva aika etsia majoitusta. Edellisella kerralla hyvaksi todettu Borneo hostel oli taynna mutta tilalle loytyi vahintaan yhta hyva enmuistasennimea-hostelli.
Jakartassa on nyt sitten vain tuhlattu aikaa kaymalla elokuvissa, kiertamalla ostereita, syomalla liikaa Pizza Hutissa ja manaamalla Balila mun mukaan tullutta korvatulehdusta. Muutaman tunnin paasta on lento kohti Kiinaa, tarkemmin Macauta. Ensi kerran tunnelmat kirjoitellaankin sitten sielta..
Indonesia on todella kiva maa! Taalla on upeita luonnon nahtavyyksia, mukavia ihmisia, erittain hyvaa ruokaa ja parasta sukellusta. Ainoa asia mika tahmaa oikeasti on internet. Valtion monopolin myota se on hidas ja kallis. Sen lisaks myos laiva- ja jossain maarin lentoyhteydet on valilla vahan arpapelia, mutta niin se on enemman ja vahemman kaikkialla Aasiassa.
Surffaamisen lisaksi Kutalla (Balin osa jossa olimme) voi myos shoppailla. Erinaisia surffi(vaate)kauppoja on tarjolla joka nurkalla. Matkaan tarttui hieman tuliaisia, mutta jatettiin ne enemma shoppailut sitten Kiinaan.
Illan tullen oli aika taas suunnata lentokentalle ja jatkaa matkaa kohti Jakartaa. Meidan iloksia AirAsian lento oli (taas!) myohassa. Talla kertaa odotusta kentalla kertyi ylimaaraiset kolme tuntia ja perilla oltiin keskella yota. Kylla puoli 3 yolla on hyva aika etsia majoitusta. Edellisella kerralla hyvaksi todettu Borneo hostel oli taynna mutta tilalle loytyi vahintaan yhta hyva enmuistasennimea-hostelli.
Jakartassa on nyt sitten vain tuhlattu aikaa kaymalla elokuvissa, kiertamalla ostereita, syomalla liikaa Pizza Hutissa ja manaamalla Balila mun mukaan tullutta korvatulehdusta. Muutaman tunnin paasta on lento kohti Kiinaa, tarkemmin Macauta. Ensi kerran tunnelmat kirjoitellaankin sitten sielta..
Indonesia on todella kiva maa! Taalla on upeita luonnon nahtavyyksia, mukavia ihmisia, erittain hyvaa ruokaa ja parasta sukellusta. Ainoa asia mika tahmaa oikeasti on internet. Valtion monopolin myota se on hidas ja kallis. Sen lisaks myos laiva- ja jossain maarin lentoyhteydet on valilla vahan arpapelia, mutta niin se on enemman ja vahemman kaikkialla Aasiassa.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Ensimmaiset kuvat Indonesiasta!
Indonesia kun ei ole mikaan internetyhteyksien luvattu maa niin vasta nytten Antti sai linjoille ensimmaiset kuvat Indonesiasta. Lisaa tulee kun vain joskus saadaan ne palvelimelle asti.
Linkki loytyy oikeasta reunasta kuten muihinkin kuviin :)
Linkki loytyy oikeasta reunasta kuten muihinkin kuviin :)
tiistai 11. maaliskuuta 2008
1.-11.3.2008 / Labuanbajo - Bali
Niin siina sitten vain kavi etta Labuanbajossa vietettiin lopulta 9 vuorokautta. Suurin "syy" oli Komodon kasallispuisto, hyvana kakkosena Indonesian aina yhta luotettavat liikenneyhteydet.
Ensimmaisena iltana kun saavuimme Labuanbajoon, olin melko varma ettei siella montaa paivaa tule viihdyttya. Kyla itsessaan ei tarjoa yhtaan mitaan ja sukeltamiseenkin oli tarkoitus uhrata vain se pari-kolme paivaa. Mutta sitten nahtiin minkalainen maailma Komodon kansallispuiston merissa on. Koska Komodon aluetta pidetaan mahdollisena keskuspaikkana veden alaisen elaman kehityksen alulle, niin on alueen biodiversiteettin suurempi kuin missaan maailmassa. Alueella asustelee ainakin 1700 eri lajia (vrt. Great Barrier Reef n. 1400 lajia, Punainen Meri n 700).
Sanoin, kuvin tai edes videoin on vaikea kuvailla minkalaista meno pinnan alla oli, mutta ehka kun ajattelette parhaita luontodokkareita joita telkkarista naette, niin alatte olemaan jo aika lahella. Komodo on kahden eri meren valissa ja aluee sisaltaa paljon saari. Tasta johtuen virtaukset ovat kovia, yllatyksellisia ja aina muuttuvia. Sukeltamisesta se tekee haastavaa, mutta samalla se tuo paljon planktonia, joka taas luonnollisesti tuo paljon kaloja. Eraalla sukelluksella olimme noin 14 hain ymparoimana, toisella kerralla naimme kuusi valtavan suurta Manta Rayta. Kaikki toki ei ollut isoa vaan naimme paljon myos milleissa mitattavia elioita.
Toivottavasti kuvaa ja videota saadaan linjoille lahiaikoina. Ei ole tama Indonesia mikaan huipputeknologian valtio varsinkaan internetyhteyksien osalta.
Kun viisi paivaa oli latratty veden alla oli tarkoituksena siirtya kohti Lombokin saarta ja opetella surffaamaan. Aamulla 08 aikaan sitten olimme silmat ristissa lauttaterminaalissa kuulemassa ettei lautta lahde viela pariin tuntiin kun Sulawesilta tullut lautta pitaa purkaa ja lastata ensin. Varttia myohemmin tuli tieto ettei lahtoa tule ennenkuin klo 16 aikoihin koska bensa on loppu ja toinen lautta tuota sit Sumbawalta (6h matka)... Siina vaiheessa sitten loppui karsivallisyys ja marsimme ostamaan lennot. Valipaiva sukelluksesta teki kuitenkin sen etta innostus paasta takas veden alle oli polttava ja otimme olennot varma seuraavalle sunnuntaille, jotta saisimme viela pari paivaa aikaa sukeltaa. Seuraavana aamuna olikin mukava katella taas Reefseeker sukellusfirman vakea, olimmehan luvanneet tulla joskus takaisin :D
Reefseekers on ehdottomasti parhaiten organisoitu ja asiantuntevin sukellusfirma, jossa olen ikina asioinut. Sita pyorittavat Ernest ja Kath, enemman ja vahemman meribiologeja molemmat. Heidan innostus meren alaiseen elamaan on uskomaton ja aina n. 2h laivanmatkan aikana jonka taitoimme Labuanbajosta sukellussaiteille, he (tai John, amerikkalainen dive master) pitivat pienen oppitunnin meribiologiasta. Nyt tiedan mm. miksi tietyt kalat hankaavat itseaan hain pintaan, milla kalalla on maailman nopein liike ja sen etta Nemo on oikeasti vihainen lihansyojakala.
Lisaksi tarvitsee oikein erikseen mainita porukka, joista useimmat olivat melkein kaikki paivat meidan kanssa laivalla. Eniten juteltua tuli norjalais-ruotsalaisen pariskunnan Pian ja Andersin, ja britti Thomasin kanssa. Terveisia teille! On se kumma kun tanne asti maailmaa pitaa tulla etta tapaa mukavia britteja ja ruotsalaisia! :D
7 sukelluspaivaa ja 14 sukellusta myohemmin paasimme vihdoin pois Labuanbajosta. IAT:n lento kuljetti meidat Denpasariin. Sitten koettelimme hermojamme ja takapuoliamme kun taitaimme matkaa yhdella jos toisella kulkuneuvolla matkaa Balin saaren etelaosassa olevalta lentokentalta kohti saaren pohjoisessa sijaitsevaa Tulambenia. Matka meinasi jo tyssata Amplapuraan, josta ei ollut pimean tulon jalkeen mitaan julkista liikennetta viimeiselle 40 kilometrille. Pysayttelimme muutaman ohi ajavan auton ja lopulta saimme kyydin avolava-auton lavalla hedelmien ja paikallisen tyolaisen kanssa. Antti iski duunarin kateen Nokian puhelimen ja Tetris-pelin. Siina se kaverin matka taittuikin joutuisasti tetrista harjoitellessa. Ilmastointi lavalla pelasi ja tahtitaivas oli komea. Perillekin paastiin tosi joutuisasti ja huone loytyi heti ensimmaisesta paikasta. Tosin ei tallakaan kertaa kahta sankya, joten sain jatkaa sangyn jakamista Antin kanssa.
Tulambeniin tultiin vain yhden asian vuoksi. Sukeltamaan Japanilaisten upottaman amerikkalainen Liberty-hylky. Repastiin reipas neljan sukelluksen paiva, joista kaksi sukellusta hylylla. Toinen tosin yon pimeydessa lamppujen avulla. Oli taas pojat hukassa kun olet pimeassa veden alla ja kiertelet semmoista palasina olevaa hylkya. Tulipa sita kerran kolautettua paakin johonkin kulmaan kun ei pysty joka puolelle katsomaan yhta aikaa ja tuolla vedessa kun sita voi liikkua mihin suuntaan tahansa.
Tana aamuna sitten aloitettiin vaivalloinen matka takaisin Balin etelaosiin, jotta paastaan surffaamaan, tai ainakin kokeilemaan sita. Alun perin suunnitelma oli menna aina saaren etelakarkeen asti, mutta koska julkiset kulkevat taalla hyvista teista huolimatta surkeasti niin paadyimme lopulta turistirysaan Kuta beachin nurkille. Julkisten ongelma ei taalla ole se etteiko niita ole, mutta ne menevat niin onnettoman lyhyita matkoja etta saaren paasta toiseen menemiseen tarvii varmaan viisi eri ajoneuvoa ja aina joudut odottelemaan seuraavan lahtoa. On paljon helpompi maksaa hieman extraa ja vuokrata oma kyyti.
Taalla sita nyt sitten ollaan Balin kuuluisan Kuta Beachin kyljessa. Valitsimme hieman hiljaisemman Legionin osan, joka tosin on sekin taynna erinaisia turistikraasakauppoja. Huomenna olis tarkoitus aloittaa elama huippusurffarina. Kaverit kertoivat etta menee viikon verran etta laudan paalla pysyy jotenkin jarkevasti pystyssa, mutta koska meilla ei ole viikkoa aikaa niin ajattelimme olla luonnostaan lahjakkaita ja hoitaa homman kotiin parissa paivassa. Jos ei parin paivan paasta ratsasteta aallon harjalla niin sitten laji ei ole meita varten.
Ensimmaisena iltana kun saavuimme Labuanbajoon, olin melko varma ettei siella montaa paivaa tule viihdyttya. Kyla itsessaan ei tarjoa yhtaan mitaan ja sukeltamiseenkin oli tarkoitus uhrata vain se pari-kolme paivaa. Mutta sitten nahtiin minkalainen maailma Komodon kansallispuiston merissa on. Koska Komodon aluetta pidetaan mahdollisena keskuspaikkana veden alaisen elaman kehityksen alulle, niin on alueen biodiversiteettin suurempi kuin missaan maailmassa. Alueella asustelee ainakin 1700 eri lajia (vrt. Great Barrier Reef n. 1400 lajia, Punainen Meri n 700).
Sanoin, kuvin tai edes videoin on vaikea kuvailla minkalaista meno pinnan alla oli, mutta ehka kun ajattelette parhaita luontodokkareita joita telkkarista naette, niin alatte olemaan jo aika lahella. Komodo on kahden eri meren valissa ja aluee sisaltaa paljon saari. Tasta johtuen virtaukset ovat kovia, yllatyksellisia ja aina muuttuvia. Sukeltamisesta se tekee haastavaa, mutta samalla se tuo paljon planktonia, joka taas luonnollisesti tuo paljon kaloja. Eraalla sukelluksella olimme noin 14 hain ymparoimana, toisella kerralla naimme kuusi valtavan suurta Manta Rayta. Kaikki toki ei ollut isoa vaan naimme paljon myos milleissa mitattavia elioita.
Toivottavasti kuvaa ja videota saadaan linjoille lahiaikoina. Ei ole tama Indonesia mikaan huipputeknologian valtio varsinkaan internetyhteyksien osalta.
Kun viisi paivaa oli latratty veden alla oli tarkoituksena siirtya kohti Lombokin saarta ja opetella surffaamaan. Aamulla 08 aikaan sitten olimme silmat ristissa lauttaterminaalissa kuulemassa ettei lautta lahde viela pariin tuntiin kun Sulawesilta tullut lautta pitaa purkaa ja lastata ensin. Varttia myohemmin tuli tieto ettei lahtoa tule ennenkuin klo 16 aikoihin koska bensa on loppu ja toinen lautta tuota sit Sumbawalta (6h matka)... Siina vaiheessa sitten loppui karsivallisyys ja marsimme ostamaan lennot. Valipaiva sukelluksesta teki kuitenkin sen etta innostus paasta takas veden alle oli polttava ja otimme olennot varma seuraavalle sunnuntaille, jotta saisimme viela pari paivaa aikaa sukeltaa. Seuraavana aamuna olikin mukava katella taas Reefseeker sukellusfirman vakea, olimmehan luvanneet tulla joskus takaisin :D
Reefseekers on ehdottomasti parhaiten organisoitu ja asiantuntevin sukellusfirma, jossa olen ikina asioinut. Sita pyorittavat Ernest ja Kath, enemman ja vahemman meribiologeja molemmat. Heidan innostus meren alaiseen elamaan on uskomaton ja aina n. 2h laivanmatkan aikana jonka taitoimme Labuanbajosta sukellussaiteille, he (tai John, amerikkalainen dive master) pitivat pienen oppitunnin meribiologiasta. Nyt tiedan mm. miksi tietyt kalat hankaavat itseaan hain pintaan, milla kalalla on maailman nopein liike ja sen etta Nemo on oikeasti vihainen lihansyojakala.
Lisaksi tarvitsee oikein erikseen mainita porukka, joista useimmat olivat melkein kaikki paivat meidan kanssa laivalla. Eniten juteltua tuli norjalais-ruotsalaisen pariskunnan Pian ja Andersin, ja britti Thomasin kanssa. Terveisia teille! On se kumma kun tanne asti maailmaa pitaa tulla etta tapaa mukavia britteja ja ruotsalaisia! :D
7 sukelluspaivaa ja 14 sukellusta myohemmin paasimme vihdoin pois Labuanbajosta. IAT:n lento kuljetti meidat Denpasariin. Sitten koettelimme hermojamme ja takapuoliamme kun taitaimme matkaa yhdella jos toisella kulkuneuvolla matkaa Balin saaren etelaosassa olevalta lentokentalta kohti saaren pohjoisessa sijaitsevaa Tulambenia. Matka meinasi jo tyssata Amplapuraan, josta ei ollut pimean tulon jalkeen mitaan julkista liikennetta viimeiselle 40 kilometrille. Pysayttelimme muutaman ohi ajavan auton ja lopulta saimme kyydin avolava-auton lavalla hedelmien ja paikallisen tyolaisen kanssa. Antti iski duunarin kateen Nokian puhelimen ja Tetris-pelin. Siina se kaverin matka taittuikin joutuisasti tetrista harjoitellessa. Ilmastointi lavalla pelasi ja tahtitaivas oli komea. Perillekin paastiin tosi joutuisasti ja huone loytyi heti ensimmaisesta paikasta. Tosin ei tallakaan kertaa kahta sankya, joten sain jatkaa sangyn jakamista Antin kanssa.
Tulambeniin tultiin vain yhden asian vuoksi. Sukeltamaan Japanilaisten upottaman amerikkalainen Liberty-hylky. Repastiin reipas neljan sukelluksen paiva, joista kaksi sukellusta hylylla. Toinen tosin yon pimeydessa lamppujen avulla. Oli taas pojat hukassa kun olet pimeassa veden alla ja kiertelet semmoista palasina olevaa hylkya. Tulipa sita kerran kolautettua paakin johonkin kulmaan kun ei pysty joka puolelle katsomaan yhta aikaa ja tuolla vedessa kun sita voi liikkua mihin suuntaan tahansa.
Tana aamuna sitten aloitettiin vaivalloinen matka takaisin Balin etelaosiin, jotta paastaan surffaamaan, tai ainakin kokeilemaan sita. Alun perin suunnitelma oli menna aina saaren etelakarkeen asti, mutta koska julkiset kulkevat taalla hyvista teista huolimatta surkeasti niin paadyimme lopulta turistirysaan Kuta beachin nurkille. Julkisten ongelma ei taalla ole se etteiko niita ole, mutta ne menevat niin onnettoman lyhyita matkoja etta saaren paasta toiseen menemiseen tarvii varmaan viisi eri ajoneuvoa ja aina joudut odottelemaan seuraavan lahtoa. On paljon helpompi maksaa hieman extraa ja vuokrata oma kyyti.
Taalla sita nyt sitten ollaan Balin kuuluisan Kuta Beachin kyljessa. Valitsimme hieman hiljaisemman Legionin osan, joka tosin on sekin taynna erinaisia turistikraasakauppoja. Huomenna olis tarkoitus aloittaa elama huippusurffarina. Kaverit kertoivat etta menee viikon verran etta laudan paalla pysyy jotenkin jarkevasti pystyssa, mutta koska meilla ei ole viikkoa aikaa niin ajattelimme olla luonnostaan lahjakkaita ja hoitaa homman kotiin parissa paivassa. Jos ei parin paivan paasta ratsasteta aallon harjalla niin sitten laji ei ole meita varten.
lauantai 1. maaliskuuta 2008
22.-29.2.2008 / Bangdung - Yoguakarta - Denpasar - Moni - Ruteng - Labuanbajo
Paljon on taas ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelu kerran. Matkaa on taitettu nopeampaa tahtia kuin pitkaan aikaan ja nahty on sitankin enemman. Lisaksi on opittu taas kaikenlaisia kummallisuuksia paikallisista tavoista ja toiminnasta.
Bandungista matka jatkuin junalla kohti alkuunsa vaikeasti lausuttavaa Yoguakartaa. Tama Indonesian Luang Prabang (lue kayntimme siella marraskuussa) tarjosi sitten taas korkeakulttuuria ja batik-taidetta ihan riittamiin. Etenkin jalkimmaista oli tarjolla joka kulmassa ja mutkassa, seka suoralla niiden valilla. Kauppiaat sun muut huijarit yrittavat houkutella ihmisia batik-exhibitioneihin joissa sitten vaarennoksia yritetaan myyda sinulle sikahinnoilla. Suosittu tarina on myos heittaytya juttusille muuten vain ja kertoa siina ohimennen siita kaupungin ainoasta oikeasti valtion tukemasta batik-taidenayttelysta jossa taidekoulun opiskelijat myyvat teoksiaan. Kiva tarina, mutta valhetta kokonaan. Moista paikkaa ei ole edes olemassa. Meille sita tarinaa yritettiin syottaa pariin otteeseen. Ironista kylla ne sankarit, jotka tarinaa kayttivat olivat myos parhaiten englantia puhuvat ihmiset hetkeen.
Yogja on myos se kaupunki mista suunnataan katsomaan lahistolla sijaitsevia Borobudurin ja Pranbananin temppeleita. Paikkoja yllapitaville tahoille on joku vissiin kertonut etta lippujen hinnat voi huoletta nostaa 10 dollariin (tosin opiskelijakortilla sai muutaman taalan alennuksen) koska kaikki lansimaalaiset ovat rikkaita. Borobudurista sen viela maksoi mielellaan, silla se oli upea! Indonesian ja vissiin koko kaakkois-Aasian suurin budha-temppeli on korkea ja kuuma. Temppelin laelle oli mukava turista malesialaisten kanssa, jotka olivat kovasti Suomeen tulossa kevaammalla ja ihmetella kuka se on mennyt kasaamaan noin 1,6 miljoonaa kivenlohkaretta keskelle metsaa. Prambananin kohdalla tarvii valitettavasti todeta ettei hinta ihan vastannut nakymaan. Aika iso osa temppelista on restaurointitoiden alla ja ei ne rakennustelineet niin jannia ole.
Kultuurikaupunkin Yogja tarjosi meille myos kierroksen Kratonissa (sulttaanin palatsi), water castlessa (joku sulttaanin asunto kai sekin) ja kiipeilyn tuntemattomille raunioille, josta oli nakymat kaupungin ylle. Mainita tarvitsee viela lintumarkkinat, joilta sai joskinmoisia puluja ja polloja - elavana. Tarjonta tosin ei rajoittunut vain lintuihin silla hakeissa oli myos kaikkea oravista hiiriin ja elainten ruuaksi tarkoitettuihin kuoriaisiin ja toukkiin. Kylla taas ollaan sivistyneita kun on kayty UNESCO-kohteissa :)
15h bussi 15 eurolla vai 1h lento 25 eurolla. Ei liene vaikea arvata mita valittiin. Lentokone vei miehet vauhdilla Denpasariin, Balin saaren paakaupunkiin. Talla kertaa siella viihdyttiin vain yon yli ja seuraavana aamuna takaisin kentalle tarkoituksena lentaa Sumban saarelle katsomaan Pasola sadonkorjuufestivaalia. Toisin kuitenkin kavi kun liput oli loppuun myyty
- harvinaista taalla pain maailmaa. Otettiin sit lento Floreksen saarelle Endeen, kone lahti 45min kuluttua. Kyseessa oli uusi, ehka 70 paikkainen potkurikone. Iso mies sai olla noyrana etta mahtui ovesta sisaan. Perilla olikin sitten semmoinen kukaaneitiedamistaanmitaan tai ei ainakaan meille kerro meininkin. Kylla menee bussi Moniin.. no tottakai menee jos me maksetaan kaikkien 10 ihmisen liput. Ei me siihen leikkiin lahdetty vaan odoteltiin muutama tunti bussin oikeaa lahtoa.
Illan pimettya oltiikin sitten muutaman kymmenen talon kylapahaisessa Monissa ja nalkaisena kuin mika. Yks ravintola auki, jossa tosin oli kana ja tomaatti loppu. 10 ruokalajin listasta se rajasi noin 6 pois, noh helpotti vain valintaa. Illan paatteeksi viela pieni neuvottelukierros autokyydista Kelimutun tulivuorelle katsomaan jarvia ja unta.
Kello soi 04 ja nokka kohti tulivuorta. reilu puolentunnin ajelu ja vartin kavelymatka niin pojat oli maen paalla katsomassa kuinka aurinko nousee ja varjaa kolmea erillista ja taysin erivarista volkaanista jarvea. Yksi jarvista oli ihan turkoosi, toinen punaruskea ja kolmas lahes musta. Todella erikoinen nakyma ja pudotus kraatereihin jossa jarvet sijaitsevat oli kymmenia metreja. Huimaa, Antilta tulee kuvia varmasti kunhan paastaa paremman nettiyhteyden paahan. Paluumatka oli alamakea joten ylihintainen autokyyti jatettiin pois ja talsittiin takaisin Moniin. Oikotie vei parin kylan ja natin vesiputouksen lapi. 2,5h kavelya kuumassa kylla uuvuttaa kummasti, olkoonkin alamakea.
Samaa reissuun taittoivat myos pari sveitsilaista tyttoa jotka jarjestivat itselleen henkiloautokyydin Monista Labuanbajoon ja me paastiin siina sivussa (rahalla) takaisin Endeen josta toivoimme olevan lauttakyydin sinne jo aikaisemmin aiotulle Sumballe. Aina saa toivoa - aina voi havita. Ei o lauttaa, paitsi seuraavana paivana naapurikaupungistsa. Sitten kun selviteltiin asiaa niin sielta pois paasy tulisi oleen ihan yhta vaikeaa tai kallista, joten paatimme sitten skipata koko reissun. Ei muuta kuin taas bussipysakille odottelemaan ja pari tuntia meni kuin siivilla helteessa. Sen peraan 9 tuntia kiemurtelevaa vuoristotieta oli ihan kevytta ja perilla oltiin parhaasaan pikkukaupungin saapumisaikaan eli 01 yolla. Eka majatalo sai korkeasta hinnastaa huolimatta kelvata ja sitten unille.
Aamulla herattiin vasta 10 aikaa ja todettiin etta ollaa Rutengissa. Taas kaupunki jossa ei ole itsessaan mitaan vaan nahtavyydet on lahiseudulla. Talla kertaa niilla tarkoitettiin vuorilla asuvia heimokylia. Niita nyt alkaa olemaan tan reissun osalta jo kiintio taynna joten ei muuta kuin unohdetaan se ja sitten taas bussille ja 5h korottelya Labuanbajoon.
Mikahan naita sukelluspaikakkuntia vaivaa kun joko nama on turistihelvetteja tai sitten niin kuin tama tammoisia likaisia tunkioita, joissa ei ole mitaan muuta tekemista tai nahtavaa sukeltamisen lisaksi. Taalla se on viela kallista kaiken muun hyvan lisaksi. Pitaisi tosin olla sitakin hienompaa kun paikkana on Komodon kansallispuisto jonne paasymaksukin on valtavat 11 euroa. Yleensa kun noi paasymaksut on euron pari.
Semmoisia seikkailuja talla kertaa.
Paikallisista tavoista tarvii myos kertoa nuorten ja vahan vanhempienkin tapa kiertaa busseissa (kun ne pysahtyy liikennevaloihin), ravintoloissa ja ihan missa tahansa soittamassa ja laulamassa rahan toivossa. Ainakin osa nuorista on pukeutunut niin hyvin etta nalkaa eivat nayta nakevan joten heille en yleensa tonneja heittele. Toinen on ravintolat joissa toivoisin saavani olla rauhassa, siellakaa on siis turha minulta almuja anella.
Sit voisko joku kertoa mulle miks taalla pitaa olla joka saarella erilaisia kulkuneuvoja miljoona ja niilla kaikilla oma nimensa. ..
Bandungista matka jatkuin junalla kohti alkuunsa vaikeasti lausuttavaa Yoguakartaa. Tama Indonesian Luang Prabang (lue kayntimme siella marraskuussa) tarjosi sitten taas korkeakulttuuria ja batik-taidetta ihan riittamiin. Etenkin jalkimmaista oli tarjolla joka kulmassa ja mutkassa, seka suoralla niiden valilla. Kauppiaat sun muut huijarit yrittavat houkutella ihmisia batik-exhibitioneihin joissa sitten vaarennoksia yritetaan myyda sinulle sikahinnoilla. Suosittu tarina on myos heittaytya juttusille muuten vain ja kertoa siina ohimennen siita kaupungin ainoasta oikeasti valtion tukemasta batik-taidenayttelysta jossa taidekoulun opiskelijat myyvat teoksiaan. Kiva tarina, mutta valhetta kokonaan. Moista paikkaa ei ole edes olemassa. Meille sita tarinaa yritettiin syottaa pariin otteeseen. Ironista kylla ne sankarit, jotka tarinaa kayttivat olivat myos parhaiten englantia puhuvat ihmiset hetkeen.
Yogja on myos se kaupunki mista suunnataan katsomaan lahistolla sijaitsevia Borobudurin ja Pranbananin temppeleita. Paikkoja yllapitaville tahoille on joku vissiin kertonut etta lippujen hinnat voi huoletta nostaa 10 dollariin (tosin opiskelijakortilla sai muutaman taalan alennuksen) koska kaikki lansimaalaiset ovat rikkaita. Borobudurista sen viela maksoi mielellaan, silla se oli upea! Indonesian ja vissiin koko kaakkois-Aasian suurin budha-temppeli on korkea ja kuuma. Temppelin laelle oli mukava turista malesialaisten kanssa, jotka olivat kovasti Suomeen tulossa kevaammalla ja ihmetella kuka se on mennyt kasaamaan noin 1,6 miljoonaa kivenlohkaretta keskelle metsaa. Prambananin kohdalla tarvii valitettavasti todeta ettei hinta ihan vastannut nakymaan. Aika iso osa temppelista on restaurointitoiden alla ja ei ne rakennustelineet niin jannia ole.
Kultuurikaupunkin Yogja tarjosi meille myos kierroksen Kratonissa (sulttaanin palatsi), water castlessa (joku sulttaanin asunto kai sekin) ja kiipeilyn tuntemattomille raunioille, josta oli nakymat kaupungin ylle. Mainita tarvitsee viela lintumarkkinat, joilta sai joskinmoisia puluja ja polloja - elavana. Tarjonta tosin ei rajoittunut vain lintuihin silla hakeissa oli myos kaikkea oravista hiiriin ja elainten ruuaksi tarkoitettuihin kuoriaisiin ja toukkiin. Kylla taas ollaan sivistyneita kun on kayty UNESCO-kohteissa :)
15h bussi 15 eurolla vai 1h lento 25 eurolla. Ei liene vaikea arvata mita valittiin. Lentokone vei miehet vauhdilla Denpasariin, Balin saaren paakaupunkiin. Talla kertaa siella viihdyttiin vain yon yli ja seuraavana aamuna takaisin kentalle tarkoituksena lentaa Sumban saarelle katsomaan Pasola sadonkorjuufestivaalia. Toisin kuitenkin kavi kun liput oli loppuun myyty
- harvinaista taalla pain maailmaa. Otettiin sit lento Floreksen saarelle Endeen, kone lahti 45min kuluttua. Kyseessa oli uusi, ehka 70 paikkainen potkurikone. Iso mies sai olla noyrana etta mahtui ovesta sisaan. Perilla olikin sitten semmoinen kukaaneitiedamistaanmitaan tai ei ainakaan meille kerro meininkin. Kylla menee bussi Moniin.. no tottakai menee jos me maksetaan kaikkien 10 ihmisen liput. Ei me siihen leikkiin lahdetty vaan odoteltiin muutama tunti bussin oikeaa lahtoa.
Illan pimettya oltiikin sitten muutaman kymmenen talon kylapahaisessa Monissa ja nalkaisena kuin mika. Yks ravintola auki, jossa tosin oli kana ja tomaatti loppu. 10 ruokalajin listasta se rajasi noin 6 pois, noh helpotti vain valintaa. Illan paatteeksi viela pieni neuvottelukierros autokyydista Kelimutun tulivuorelle katsomaan jarvia ja unta.
Kello soi 04 ja nokka kohti tulivuorta. reilu puolentunnin ajelu ja vartin kavelymatka niin pojat oli maen paalla katsomassa kuinka aurinko nousee ja varjaa kolmea erillista ja taysin erivarista volkaanista jarvea. Yksi jarvista oli ihan turkoosi, toinen punaruskea ja kolmas lahes musta. Todella erikoinen nakyma ja pudotus kraatereihin jossa jarvet sijaitsevat oli kymmenia metreja. Huimaa, Antilta tulee kuvia varmasti kunhan paastaa paremman nettiyhteyden paahan. Paluumatka oli alamakea joten ylihintainen autokyyti jatettiin pois ja talsittiin takaisin Moniin. Oikotie vei parin kylan ja natin vesiputouksen lapi. 2,5h kavelya kuumassa kylla uuvuttaa kummasti, olkoonkin alamakea.
Samaa reissuun taittoivat myos pari sveitsilaista tyttoa jotka jarjestivat itselleen henkiloautokyydin Monista Labuanbajoon ja me paastiin siina sivussa (rahalla) takaisin Endeen josta toivoimme olevan lauttakyydin sinne jo aikaisemmin aiotulle Sumballe. Aina saa toivoa - aina voi havita. Ei o lauttaa, paitsi seuraavana paivana naapurikaupungistsa. Sitten kun selviteltiin asiaa niin sielta pois paasy tulisi oleen ihan yhta vaikeaa tai kallista, joten paatimme sitten skipata koko reissun. Ei muuta kuin taas bussipysakille odottelemaan ja pari tuntia meni kuin siivilla helteessa. Sen peraan 9 tuntia kiemurtelevaa vuoristotieta oli ihan kevytta ja perilla oltiin parhaasaan pikkukaupungin saapumisaikaan eli 01 yolla. Eka majatalo sai korkeasta hinnastaa huolimatta kelvata ja sitten unille.
Aamulla herattiin vasta 10 aikaa ja todettiin etta ollaa Rutengissa. Taas kaupunki jossa ei ole itsessaan mitaan vaan nahtavyydet on lahiseudulla. Talla kertaa niilla tarkoitettiin vuorilla asuvia heimokylia. Niita nyt alkaa olemaan tan reissun osalta jo kiintio taynna joten ei muuta kuin unohdetaan se ja sitten taas bussille ja 5h korottelya Labuanbajoon.
Mikahan naita sukelluspaikakkuntia vaivaa kun joko nama on turistihelvetteja tai sitten niin kuin tama tammoisia likaisia tunkioita, joissa ei ole mitaan muuta tekemista tai nahtavaa sukeltamisen lisaksi. Taalla se on viela kallista kaiken muun hyvan lisaksi. Pitaisi tosin olla sitakin hienompaa kun paikkana on Komodon kansallispuisto jonne paasymaksukin on valtavat 11 euroa. Yleensa kun noi paasymaksut on euron pari.
Semmoisia seikkailuja talla kertaa.
Paikallisista tavoista tarvii myos kertoa nuorten ja vahan vanhempienkin tapa kiertaa busseissa (kun ne pysahtyy liikennevaloihin), ravintoloissa ja ihan missa tahansa soittamassa ja laulamassa rahan toivossa. Ainakin osa nuorista on pukeutunut niin hyvin etta nalkaa eivat nayta nakevan joten heille en yleensa tonneja heittele. Toinen on ravintolat joissa toivoisin saavani olla rauhassa, siellakaa on siis turha minulta almuja anella.
Sit voisko joku kertoa mulle miks taalla pitaa olla joka saarella erilaisia kulkuneuvoja miljoona ja niilla kaikilla oma nimensa. ..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
