26.-29.11.2007 / Luang Namtha - Muang Sing

Bussimatkat Luang Prabangista Luang Namthaahan oli jo peruskauraa, tosin tällä kertaa kuskilla tuli tuli persuuksen alla ja matkalla ei pidetty juurikaan turhia tai turhan pitkiä taukoja. Matka-ajaksi tulikin ennakkoon lupailtu 9h.

Luang Namthaassa illan erikoisuus oli ruokailu kiinalaisessa ravintolassa, jossa ei ollut menua sen enempää kuin englantia puhuvaa henkilokuntaakaan. Sormella osoittelu naapuripoytiin tuotti toivotun tuloksen ja kohta poydässämme oli kolmen ruokalajin illallinen. Oli hyvää, tosin pitkästä aikaa hieman liian tulista mun makuun.

27. päivä siirsimme itsemme parin tunnin matkan verran kohti Kiinan rajaa Muang Sing nimiseen kyläpahaseen, jossa oopiumin ostaminen on helpompaa kuin puhtaan hotellihuoneen loytäminen. Siitä kumpi on halvempaa, en osaa sanoa, koska oopiumin hintaa ei ole tullut kyseltyä. Ja huumekauppiaita näillä kulmilla on vanhat mummot, jotka yrittävät myydä siinä sivussa myos erinäisiä käsitoitä. En sit tiedä kumpi kannattaa paremmin. Matkaa Kiinan rajalle on 12km ja puhelimessa kiinalaisen gsm-operaattorin nimi.

Iltapäivällä tormäsimme pariin saariapinaan (britannia+ne muut siinä kulmilla), jotka olivat lähdossä seuraavana päivänä vaellusreissulle. Halusivat kovasti meidät mukaan, jotta saisivat hintaa alemmaksi. Kävimme tsekkaamassa reissun sisällon ja hinnan ja pistimme nimet paperiin.

Koska olemme jo käytännossa jo lapissa niin täällä on illalla/yollä kylmä! Pitkät vaatteet on ihan ehdoton must ja paikalliset pitää pipoja. Lisäksi rinnassa oli kaipuu kotoiseen saunaan joten päätimme testata paikallisen yrttisaunan. Kokemus oli oikein miellyttävä. Kyseessä oli pieni, ehkä 6 ihmistä vetävä koppi johon johdettiin yrttihoyryä ulkopuolella olevasta padasta. Pata lämpeni tietenkin tulella. Saunaseuraksi sattui itse omistaja, joka kertoili että yrtteinä käytetään mm. sitruunaruohoa ja eukalyptysta, sekä 4-6 muuta yrttiä. Pesu järvilämpoisella, eli kylmällä vedellä ja kyllä uni taas maistuu.

28.11.
09 lähdimme matkatoimistolta kohti viidakon syovereitä. Ensin tuktukilla läheiseen kylään, josta sitten patikoiden kohde n. 1500m korkeudessa sijaitsevaa Pawai Kao -nimistä kylää. Matka oli arvatenkin aika ylämäki voittoista kun lähtotaso oli n. 700m korkeudessa. Matkan varrella oli pari kylää, joiden asukit kuuluivat Akha- ja Mong-heimoihin. Ko. heimot ovat aikaisemmin viljelleet oopiumia etelämmässä, mutta sen jälkeen kun hallitus oli puuttunut tuohon CIA:n tukemaan huumebisnekseen niin oli näiden ihmisten etsittävä uusi kotiseutu, jolla on paremmat viljelymahdollisuudet eri kasveille. Näillä kulmilla kasvatetaan nykyään sokeriruokoa, maissia, kumipuita ja tietenkin riisiä.

Jos on naisen asema länsimaissa ankeaa kun joutuu synnyttämään ja kaikkea niin ei se ainakaan paremmin ole täällä. Perheissä on keskimäärin 6-7 lasta ja nainen on se joka hoitaa kodin. Se tarkoitaa polttopuiden kantamista metsästä, veden kantamista joelta, ruuan kantamista pellolta/marketilta yms. Miehillä on sen sijaan enemmän vapaa aikaa - aikaa juoda Bear LaoLaolaota, paikallista riisiviinaa. Erikoisena näkynä tosin oli se että miehet usein kantoivat vauvoja, siinä sivussä kun juorusivat keskenään.

16 aikoihin saavuille majapaikkaamme. Kylään, jonne ei pääse millään ajoneuvolla (ja helikopteri ei ole nyt vaihtoehto), ei ole sähkoä, ei juoksevaa vettä (puro 10min matkan päässä) eikä muita turhuuksia. Taloja oli n. 60, perheitä suunnilleen saman verran. Asukkaita muutama sata. Meille oli kylässä varattuna oma talo, samanlainen bambumaja kuin muutkin kyhäelmät niillä nurkilla. Ilta meni kylää ja kyläläisiä ihmetellessä, ruokaillessa ja kynttilän valossa korttia pelatessa. Erikoisimmat episodit tuli kyllä kun kyläläisille selvisi että mukanamme on ihan oikea lääkäri. Johan alkoi luonamme rampata ihmisiä jos jonkinmoisen vaivan vuoksi. Kaikki mukana olleet särkylääkkeet lahjoitettiin eteenpäin. Dr. Jonny sai tehdä muutaman kotikäynninkin ja leikkiä vielä vähän hammaslääkäriäkin siinä sivussa! Useimmat kylät täällä on aikamoisia eläintarhoja ja tämä ei tee poikkeusta. Ihana herätä tuossa 04 aikoihin siihen kun kukko-kuoro aloitaa aamuisen konserttinsa. Jahka sitä sitten hieman myohemmin ihan oikeasti noustiin ylos niin tarjolla oli taas aamupalaa paikalliseen tapaan, eli nuudelikeittoa ja riisiä. Täällä ylängolla kasvatetaan kuivariisiä, joka ei kyllä oikein mun makunystyroitä miellyttänyt. Dr. Jonny kävi tekemässä vielä pienen kotikäyntikierroksen ja mukana olleet saariapinat veivät kylän kouluun 10kpl vihkoja ja lyijykyniä, jotta lapsilla olisi vähän millä ja minne raapustaa. Sitten alkoikin matka alas päin kohti Muang Singia.

Erikoisena episodina tarvitsee mainia siat! Vessaa kun ei kylästä löydy niin tapana on käydä tarpeilla metikössä. Siat ovat jo oppineet tavat hyvin ja seuraavat mukanasi pusikkoon ja ovat kärsä kiinni persuuksissa kun yrität pinnistää parastasi. Kun sinä olet valmis, alkaa siolla herkkuttelu aika. Ja sitten ihminen syö sian. Tämä on kai sitä elämän kiertokulkua.

Muang Singista napattiin songtaew sitten kohti Luang Namthaata. Illalla testattiin ja hyväksi todettiin Panda-ravintolan vieressä oleva yrttisauna, sekä tuhlattiin 3 dollaria pihviin ja ranskiksiin. Oikeaa Laolaistas ruokaa.

21.-25.11.2007 / Vang Vieg - Luang Prabang

Alkuunsa tarvii varmaan kerto muutama sana Dr. Jonnysta. VangViengin ekana päivänä kun olimme kiipelemässä samalle reissulle sattui harvinaisen sivistynyt amerikkalainen. Dr. Jonny on 36-vuotias maailmanympärimatkaa tekevä lääkäri. Hän on työskennyllyt viimeiset 8 vuotta New Mexicossa intiniaanireservaatissa ja on nyt haastattelumatkalla, kuten hän itse sanoo. Tarkoitus on siis haastatella mahdollisia vaimoehdokkaita :D

Mutta totta puhuakseni Jonny on oikein mukava ja maailmanmenosta enemmänkin ymmärtävä kaveri. Ja koska oma lääkäri on aina hyvä olla matkassa niin olemme pyörineet hänen kanssaan useammankin päivän.

21.11.
Osuva ruokavalio oli tuonut edellisenä iltana pienet bileet molempien vatsaa, joten päätimme keräillä tänään voimia huomista 7h bussimatkaa varten. Päivän sisältö oli lähinnä kotoinen tv-internet-ruoka (ja sama uusiks)

22.11.
Tänään sitten vietettiin mukava seitsemän tuntia n. 200km matkalla Vang Viengista kohti maailmanperintökohdekaupunkia Luang Prabangia. Matka kestää suhteettoman kauan koska tie on mutkittelevaa ylämäki/alamäki-tietä pitkin vuoren rinnettä. Perillä etsittiin sopiva guest house ja käytiin syömässä australialaisen Mattin kans, johonka olimme myös törmänneet jo Vang Viengissa. Seuraavana aamuna oli sitten tarkoitus etsiä eri kyydillä kaupunkia vaihtanut Jonny.

23.11.
Päivän suunnitelmat selviytyivät melko sattumalta kun kiertelimme aamupalan perässä pitkin kaupunkia ja lankesimme tuktuk-kuskin ehdottamaan matkaan Kouang Si vesiputoukselle.
Itse putous oli upea, varmaan 50m korkea ja jatkui monena pienena putouksena altaasta toiseen. Vesi oli aivan turkoosin vihreää ja useimmissa altaissa oli mahdollisuus uida. Todella upea postikorttimaisema! Todellakin vierailun arvoinen paikka jos satut olemaan nurkilla..

Paluumatkalla sitten sovimme 8 muun samalla reissulla olleen matkailijan kanssa yhteisestä illallisesta. Koska Antin kanssa olimme jo Vientiannessa testanneet Laolaisen barbequen todella sopivaksi seurusteluruuaksi niin päätimme suostutella muun jengin mukaan. Noh, se ei oikeastaan kovin paljoa vaatinut ja ilta kuluikin mukavasti lihoja ja rehuja grillaillessa ja matkakuulumusia vaihdellessa. Kasassa oli varsin sekalainen seurakunta koska ihmisiä oli ainakin Englannista, Australiasta, Yhdysvalloista, Ruotsista, Ranskasta, Walesta ja me suomalaiset.
Toinen paikallinen tapa, josta olimme Vientiannessa kuulleet, oli keilaaminen ja joku sattui Mattille mainitsemaan ett„„„ä myos täällä on keilarata. Pyysimme barbeque-paikan tarjoilijan tilaamaan meille tuktukin ja opastamaan kuskin keilaradalle. Paikallinen poppi vaihtui länsimusaan lähes välittomästi kun saavuimme paikalle. Tarjoilu pelasi ja keilaratakin oli ihan länsistandardien mukainen. Tulokset nyt ei päätä huimanneet mutta sitäkin hauskempaa oli.

24.11.
Tänään olikin sitten kaupunkierroksen vuoro. Keskellä Luang Prabangisa on kukkula, jonka päälle on joku mennyt pystyttämään temppelin jokunen tovi takaperin. Itse temppeli ei sinänsä ollut kovin ihmeellinen mutta näkymät kaupungin yli oli katsomisen arvoiset. Retken hauskuus osui kohdalle kun kiipesimme portaita ylos kohti temppeliä. Matkalla oli menossa joku seremonia Budha-patsaan edustalla. Me päätimme pitää pienen tauon ja istua mummojen joukkoon kiviportaiden reunalle, jolloin saimme sitten osamme juhlaväelle tarjoilluista virvokkeista :)

Iltapäivän kulttuuritarjonnasta taas vastasi Royal Palace Museo. Entinen kuninkaan asunto, joka on nykyään museokaytossa. Eivät ole turhaa pihtailleet kämpän rakentamisessa, sillä Italialainen marmori lämmitti kivasti paljaiden jalkojen alla ja tilaa riittii isompienkin juhlien järjestämiseen. Ihan hintasa (3$) arvoinen paikka ei ehkä kuitenkaan ollut, mutta onneksi meillä rikkailla länsimaisilla on varaa.

Illallinen käytiin sitten pyydystämässä torilta, josta mukaan tarttui tuoreita kevätkääryleitä, kuivalihaa, paistettua sitruunaruoholla maustettua kalaa ja sticky-riisiä. Tarvii sanoa että oli aika maittavaa.

25.11.
Ympäri kävelyä ja illallinen eiliseen malliin <3 style="DISPLAY: block; MARGIN: 0px auto 10px; WIDTH: 320px; CURSOR: hand; TEXT-ALIGN: center" alt="" src="http://photos-a.ak.facebook.com/photos-ak-sctm/v155/67/85/602863450/n602863450_251044_1116.jpg" border="0">

17.-20.11.2007 / Vang Vieng

Niin siinä vain jotenkin pääsi käymään, että tänne sitä jumituttiin. Ei sillä, kyllä täällä tekemistä riittää. Muutaman viime päivän aikana on ehditty maastopyöräilemään, kiipeilemään lisää, kellumaan 10km jokea pitkin traktorin sisäkumilla, sekä tietysti syömään paljon ja katselemaan Family Guyta.

Pyöräilyreissulla poikkesimme uimaan siniselle laguunille. Paikka on pieni joen pätkä, jossa on aivan turkoosinsinistä vettä! Lisäksi vedessä on suuret määrät erilaisia kaloja, jotka eivät hirveästi uimareita säiky. Aivan kuin olisit akvaariossa uimassa! Muutenkin paikka oli kyllä todella rentouttavan hiljainen ja rauhallinen :)

Erikoisin sattumus viime päiviltä on kyllä meidän 10km tubing-reissu. Mehän olimme käyneet aikaisemmin jo kellumassa yhden 8km reissun joten tiesimme suunnilleen mistä 10km reissu pitäisi lähteä. Kuski kuitenkin vei meidät samaan paikkaan kuin edellisellä kerralla (eri firman kautta tämä reissu), josta syntyikin sitten aikamoinen soppa. Kuski kun ei osannut juuri ollenkaan englantia niin hän soitti sitten pomolleen jonka kanssa ensin minä ja sitten Antti väittelimme puhelimessa. Vartin väännön jälkeen kuski vei meidät pari kilometriä eteenpäin, muka 15km kohdalle. Todellisuudessa se oli juuri se 10km paikka..

Itse päivähän meni varsin mukavasti, mutta seuraava episodi oli luvassa kun palautimme sisäkumeja takaisin paikkaan josta olimme ne vuokranneet. Siellä haluttiin, että me maksamme kuskille lisää, koska hän joutui viemään meidät pidemmälle. Mehän emme tietenkään siihen suostuneet ja Antti käytti rautaisia neuvottelutaitojaan ja teki meistä huijauksen uhreja ja kauppiaasta valehtelijan. Matka on kuulemma jokea pitkin 15km, tietä pitkin 10km.. pöh sanon minä. Aikamme keskustelua ja turistipoliisillakin jo uhattuamme, lupasi herra tiskin takana maksaa kuskille omasta pussistaan. Tuskin siinä niin käy, mutta olipahan aika erikoinen tapaus. Edes kasvojen menettäminen valehtelijaksi syyttämällä ei tehnyt mitään muutosta asenteeseen. Yleensä sillä on täällä päin maailmaa varsin paljon merkitystä.

11.-16.11.2007 / Vientiane - Vang Vieng

11.-13.
Maanantaina pistettiin taas rahaa viisumiin, tällä kertaa Vietnamin sellaiseen. Samalla reissulla käytiin myös tsekkaamassa Laosin kansallinen ylpeys That Luang. Kyseinen kivimöykky on menty päällystämään kullalla ja se kai siitä niin ihmeellisen tekee. Ei meinaa ollut kovinkaan kummoinen ilmestys, kuvissa paljon hienompi.

Muuten aika kuluikin lähinnä ympäriinsä pyörimiseen, syömiseen ja netissa surffailuun.
Tosin 13. päivä illalla huomasimme ikävän yllärin kun lukitusta hotellihuoneestamme oli kadonnut hieman omaisuutta. Onneksi hyvin toimiva matkavakuutus korvasi kaiken ja passit yms. tärkeimmät olivat mukana.

14.11.
Aamu aloitettiin pirteästi vierailulla turistipoliisin luona. Lomakkeen täytön jälkeen saatiin taas osoitus paikallisesta itsensä palkitsemiskäytännöstä kun virkavalta halusi 20 000KIP (n. 2$) palvelumaksua. No ei siinä mitään mutta kun vain puolet maksusta meni kassaan ja toinen puolikas virkaintoilijan taskuun.

Virkavaltavierailun jälkeen matka jatkuin paikallisbussilla kohti Vang Viengia. 5h bussimatka päättyi siihen että Antti totesi hänen lompakkonsa olevan kadonnut juuri kun hän nousi bussista ylös. Tietenkin hänen vieressään istunut toveri oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Paikalliset oli kovasti lohduttelemassa että ei hätää! Laosilaiset vievät vain rahat, saat varmaan korttisi takaisin. Noh, saa nähdä.

Vang Vieng on oikea reppumatkailijarysä kaikenmoisten aktiviteettiensa takia. On tarjolla kalliokiipeilyä, kajaakeilla melomista, vaellusta, uimista luola-laguuneilla ja kaiken huippuna tubingia, eli joen laskemista traktorin sisäkumilla. Lisäksi on tarjolla kymmenkunta ravintolaa jotka näyttävät eri elokuvia/tv-sarjoja, puolet näistä paikoista näyttää Frendejä. Meidän valinta on ollut Family Guy-ravintola :D Illalla arvottiin seuraavan päivän aktiviteetiksi kalliokiipeilyä.

15.11.
Antti on syönyt tarpeeksi banaaneita, tai ainakin semmoinen apina se oli tuolla kallionrinteillä. Itsehän pääsin ylös yhtä lukuunottamatta kaikki kokeilemani reitit. Tosin kovin vaikeita ne ei olleet, vaan ihan aloittelijoiden seiniä. Varsin metkaa touhua tuo kiipeily ja paikat on huomena varmasti kipeät. Ei musta varmasti mitään aktiivikiipeilijää tule, mutta kyllä sitä satunnaisesti voi harrastaa. Täällä nämä kiipeilymaisemat ovat jo ihan oma nähtävyytensä sinällään.
Illan erikoinen osuus oli kun törmäsimme pariin suomelaiseen, jotka kertoivat että OhLaLa -ravintolasa on jonkun suomalaisen ajokortti, sun muuta omaisuutta. Noh, Antin kortit sieltä sitten tietenkin löytyi. Tappioksi tuli siis tällä kertaa kymmentkunta dollaria ja 5v. vanha lompakko.

Tuntuu kyllä melko "järjestäytyneelle rikkollisuudelle" kun heti osataan neuvoa että ei hätää, kortit kyllä löytyy.. Ja nainen joka kortit palautti osasi kertoa paljonko rahaa oli ollut :D Erikoista touhua täällä aina välillä. Toivottavasti ei nyt ole mennyt usko kokonaan paikallisiin - tuskin. Seuraavan päivän ohjelmaksi arpaonni osoitti tubingia ja mukaan otettiin Jonny, johon törmäsimme kiipeilyreissulla.

16.11.
8km autolla ylävirran suuntaan ja sama matka sisäkumilla kelluen pitkin jokea toiseen suuntaan. Matkan varrella pidettiin pari stoppia ns. ranta-baareissa. Suurin osa niistä on aikamoisia kyhäelmiä mutta pidempään viihdyimme paikoista suurimmassa. Siellä tuli pelailtua lentopalloa, verkkofootbagin vastinetta, ruokailtua ja lepäiltyä, sekä tietysti uitua. Uiminen tapahtuu tosin lähinnä takaisin rantaan sen jälkeen kun on heilauttanut itsensä n. 5-7m korkeudesta köydellä keskelle jokea. Oli kyllä varsin uinut olo kun saavuimme takaisin Vang Viengiin juuri ennen pimeää.. Kyllä se 7h joella tuntuu yllättävän rankalta ja illalla oli aika palkita itsensä maukkaalla intialaisella ruualla.

8.-10.11.2007 / Pakse - Tha Khaek - Konglor Cave - Vientiane

8.11.
Taas oli aika liikkua, tällä kertaa suuntana pohjoinen ja Tha Khaek. Päivä meni jo totuttuun tapaan bussissa, sillä matkaajaksi tuli taas joku 8 tuntia ja perillä oltiin jo illan pimennyttyä. Majapaikaksi valittiin kaupungin oikeastaan ainoa perus guesthouse: Travellers Lodge. Sen nykyinen pyörittä, saksalainen Richard oli menossa tulevana viikonloppuna naimisiin ja oli päättänyt tarjota illan juomat! Siinä sitten muiden matkalaisten kanssa turistessa selvisi jatkosuunnitelmatkin sen verran, että päädyimme jatkamaan matkaa heti seuraavana aamuna, mukana yksi fransmanni, sekä walesilainen tyttö aiheutti meille hieman huvittavia ja ongelmallisiakin tilanteita myöhemmin.

9.11.
Koska emme olleet heti kukonlaulun aikaan hereillä niin missasimme suoran kyydin Konglor luolalle ja jouduimme järjestelemään itse oman kyytimme. No ei muuta kuin songtaew Vieng Khamiin josta pienen odottelun jälkeen songtaew Khoun Khamiin (tai Nahim, kuten paikalliset kutsuvat), jossa tapasimme 12v-pojan joka puhui ehkä parasta englantia jota olen koko maassa kuullut. Ylpeät vanhemmat olivat nimenneet pienen ravintolankin hänen mukaansa. Ruokailun jälkeen matka jatkuin taas uudella songtaewilla kohti Konglor villagea.

Konglor village on pieni kylä joen rannalla. Asukkaita on kuulemma n. 1600 ja ihmiset elävät maanviljelyllä. Sähkö löytyy ja puhdas vesikin oli täällä kai ihan hyvällä mallilla. Majoitus kylässä on järjestetty koteihin ja kylän pomo päättää missä talossa vieraat sillä kertaa majoittuvat. Hinta on aina sama 50 000KIP, eli n. 5$ sisältäen ruuat, veden ja majoituksen.

Pari tuntia valoisaa aikaa, jonka kylässä ehdimme viettää menivät ympäriinsä kierrellessä ja lasten ihmetteleviä ilmeitä katsellessa. Kyllä se valkoinen ihminen voi olla erikoinen näky!

Meidän talon mummo kokkasi illalliseksi kanakeittoa ja sticky-riisiä. Keittoon oli sit pistetty kaikki mitä kanasta irti lähtee. Parhaan saaliin keräsi Antti, joka sai kokonaisen jalan. Ruoka oli kuitenkin maukasta ja sitä oli riittävästi! Tosin mukanamme ollut tyttö, Gal, ei oikein pitänyt tarjonnasta ja ei innostunut ruokailusta. Pitkän päivän jälkeen uni maittoi ja aamulla oli luvassa suht aikainen herätys.

10.11.
Taas oli mummo laittanut meille ruokaa! Aamupalaksi oli nuudelikeittoa ja sticky-riisiä. Gal tosin ei ollut vieläkään oikein mukana homman juonessa ja ihmetteli missä on patongit sun muut aamupalan kuuluvat jutut. Noh, tällä kertaa hän vältti ruokailun leikkimällä kipeää. Taisi olla tyttö vähän liian kaukana kotoa...

Kuten niin usein täällä päin maailmaa, ei informaatio ollut kulkenut ihan kaikille ihmisille. Odottelimme noin tunnin verran opasta tms. jonka piti tulla hakemaan meidät majapaikalta. Kun ketään ei kuitenkaan näkynyt niin suutasimme itse joen rantaan, jossa olikin jo toinen turistiryhmä tekemässä lähtöä kohti luolia. Pienen ihmettelyn jälkeen oli meidänkin alla pienet veneet ja suuntana Konglor Cave. Luola oli upea! Konglor on noin 7,5km pitkä tippukiviluola, jonka läpi virtaa joki. Osassa kohtaa vettä tosin oli niin vähän että jouduimme kahlaamaan eteen päin kun veneen pohja otti kiinni jos olimme kyydissä. Tällöin vettä oli tosin vain nillkoihin asti. Luola on parhaimmillaan lähes sata metriä leveä ja kymmeniä metrejä korkea. Oli aikamoinen tunne mutkitella pimeässä luolassa, lähes tunnin verran. Ainoana valona kuskin tehokas otsalamppu ja omassa taskussa ollut pieni leditaskulamppu. Kuvat tuskin kertovat mestan vaikuttavuudesta juuri mitään, mutta yritet„„ään edes...

Luolalta palattua oli luvassa taas pitkä matka kohti pääkaupunki Vientianeen. Tällä kertaa tuuri oli kuitenkin uskomaton ja emme joutuneet tuhlaamaan aikaa odotteluun vaan saimme uuden kyydyin kylästä toiseen aina saman tien. Jopa bussi Vientianneen osui kohdallemme niin ettei ehtinyt edes ruokaa syödä välissä vaan nälkää oli nähtävä perille asti.

Vientianessa oltiin vastoin kaikki odotuksia jo 17 aikoihin, omat arvaukset meni tuonne 20 kohdille. Mukanamme oli edelleen Juan, ranskalainen poika joka on työskennellyt jonkun vesiprojektin parissa Vientianessa viimeiset 6kk ja osasi siten pari sanaa paikallistakin.

Perillä keskustassa tulikin vastaan erikoinen ongelma! Kiersimme varmaan 20 hotellia/guest housea, ennen kuin löysimme paikan jossa saimme huoneen kohtuu hintaan (7$)ja useammaksi kuin yhdeksi yöksi. Useimmat paikat kun olivat täynnä tai niillä oli varauksia seuraavasta päivästä alkaen. Ei ole kyllä koskaan ennen tapahtunut mitään vastaavaa, eikä vielä ole edes pahin sesonki! Missähän ihmiset sitten majoittuvat kun alkaa olemaan oikeasti paljon turisteja!

Illalla kävimme ruokailemassa Juanin ja hänen ystäviensä kanssa paikallisten suosimassa, hieman syrjäisessä barbeque-ravintolassa, jossa jokainen itse grillailee lihansa ja rehunsa hiilillä täytetyn ämpärin päällä. Kuva kertoisi enemmän, mutta semmoista ei ole nyt tähän hätään tarjolla. Aikamoista ruualla leikkimistä! Hyvää oli kuitenkin ja hintaa tuli juomineen kaikkineen n. 3,5$. Tästä oli hyvä suunnata netin kautta unille.

Ja tässä taas n. 60 kuvaa väliltä Kompong Cham - Konglor cave ...

http://www.facebook.com/album.php?aid=10518&l=db628&id=602863450

6.-7.11.2007 / Bolaven Plateau

Nyt kun miehet oli taas kunnossa niin oli aika liikkua. Vuokrattiin 100cc motot ja suunnattiin läheiselle Boloven Plateueksi kutsutulle alueelle. Kyseinen alue on tunnettu erityisesti kahvista ja kahvipuita/pensaita siellä riittikin.

Ensimmäisenä ajelimme Paksesta kohti Tad Fenin n. 120m korkeaa vesiputousta. Valitettavasti tätä putousta ei pääse ihastelemaan kovin läheltä, vaan katselupaikka sijaitsee vastakkaisen jyrkänteen laella. Suoritimme pienen kiipeilyoperaation kun toivoimme pääsevämme alas laaksoon, mutta polku tyssäsi kohtisuoraan pudotukseen muutaman kymmenen metrin jälkeen. Toivoisin jonkun laittavan varoituskyltit paikoileen tänne, sillä hieman kovemmalla vauhdilla tullessa, on seuraava jarrutuspaikka vasta reilu sata metriä alempana.
Tad Fenilta matka jatkui kohti toista suurta putousta Tad Katamtokia. Matkalla ohitimme Paksoning kaupungin ja tsekkasimme myös pienen syrjäisen Couple Waterfallsin. Pienen seikkailun jälkeen löysimme näkymän melko kaukaa suurelle vesiputoukselle, jonka kuvittelisimme olevan Tad Katamtok. Rasti ruutuun nähty ja etiä päin.

Olimme ajelleet jo pidemmän tovin suht hyvä kuntoista hiekkatietä mutta pimeä alkoi jo painaa päälle ja matkan pituudesta ei ollut ihan tarkaa tietoa. Kaiken lisäksi mun motosta hajos pakoputken ripustus, jonka Antti "korjaan kaiken" T. fiksas sitten jollain puupalikalla. Yöksi ajelimme lopulta Sekongin pikkukaupunkiin.
Tänään sitten herättiin ajoissa, korjautettiin pakoputken ripustus ja ajeltiin Tad Faekin vesiputoukselle. Täällä pääsi poika taas polskimaan ja sai sitä oikein hypätäkin putouksesta alas. Tiputusta tosin ei ollut kuin rontti viisi metriä. Loppu päivä menikin takapuoli hellänä motolla ajellessa. Keskinopeus taisi olla jossain 50-60km/h välillä. Tsekattiin vielä matkalla Tad Lon turistivesiputous. Eipä ollut kovin kummoinen lätäkkö. Illaks takas Pakseen ja huomen aamulla bussiin. Edessä semmoinen 8h bussimatka kohti Ta Khaekia. Varmasti riemukas matka ilman ilmastointia paikallisessa bussissa. VIP-bussit kun kulkee vain illalla ja me haluttiin matkaan jo aamusta.. Hyvä valinta varmasti.

Boloven Plateuasta jäi mieleen hiekkatien varrella olevat ylänkökylät, iloiset lapset ja hienot viidakkomaiset. Etenkin jyrkät rinteet, korkeat puut, vesiputoukset ja puutunut takapuoli. Kaiken kaikkiaan hienoa seutua!

4.-5.11.2007 / Pakse

Eilinen meni makoillessa ja voimia keräillessä. Antin saamat napit taisivat osua oikeaan ja mies alkoi saamaan taas itseään liikkeelle. Tosin alkuillasta suoritettu kaupunkikierros vei voimat ja illasta ei sitten mitään netissa surffailua kummempaa tapahtunutkaan..

Tänään jatkettiin siitä mihin eileen jäätiin ja suoritimme lähinnä kirjojen lukemista ja syömistä. Jos olet suuntaamassa Pakseen niin suosittelemme lämpimästi ruokailua Delta Coffeessa. Hyvää pizzaa, voileipiä sekä makoisia paikallisia riisisettejä. Hintatasokin varsin kohtuullinen 1-3 dollaria.

Muutama viime päivä on ollut jopa suht viileä kun on ollut pilvistä ja tuulista. Tänää yläkerran kaveri pisti kuitenkin pilvet syrjään ja auringon asentoon 11 - one more. Oli varmaan +35 lämmintä, tosin auringon laskettua alkoi taas tuulla ja ilma viileni vauhdilla.

Vajaa viikko on nyt vietetty Laosissa ja tarvitsee kyllä sanoa että ero Kambodzaan on suuri. Nämä ihmiset ovat keksineet mihin roskakoria käytetään, sekä sen että asiakas osaa itse kysyä/vinkata kyytiä jos semmoista tarvitsee. Mukava kävellä kaupungilla kun ei koko aikaa tarvitse kuunnella " moto /tuktuk" huutoja ja tööttäyksiä. Muutenkin semmoinen kaikki-rahat-irti-tyhmältä-turistilta mentaliteetti puuttuu täällä kokonaan. Tiedä sitten miten se muuttuu kun mennään pohjoisemmaksi kohti suositumpia matkailuseutuja, mutta toivotavaan että homma ei siellä ole ihan vielä karannut käsistä.

1.-3.11.2007 / Don Det - Pakse

Kyllä ihminen voi olla tyytyväinen elämäänsä kun saa ruokaa pari kertaa päivässä ja voi muun ajan makoilla riippumatossa. Ehkä se kyllästyttää parin viikon jälkeen mutta pari päivää meni helposti. Erikoista miten saarella jossa ei ole sähköä kuin agregaatin perässä, kaikki hiljenee pimeän tultua kun taas kaupungeissa alkaa hirveä hulina kun aurinko laskee. Niin se vain maalla kaikki on toisin.
Antti vain oli edelleen kipeä ja tänään pitikin sitten suunnata kohti Paksea.

Pakse on etelä-Laosin suurin kaupunki. Asukkaita on joku 60 000 mutta ei täällä kyllä mitään lauantai illan hulinaa ole... hiljaista kuin mikä. Nettiyhteys sensijaan on paras mitä olen Suomen jälkeen käyttänyt ja muutenkin koneet toimivia. Iltapäivällä tehtiin tutustumisretki myös paikalliseen sairaalaan, jotta saatiin Antille tarkkadiagnoosi jo useamman päivän vaivanneesta sairaudesta. Kuumemittari kainaloon ja verenpaine hauiksesta. Siinä kaikki mitä paikallinen lekuri tarvii selvittääkseen ripulin ja kuumeilun syyt. Sit kasa antibiootteja sun muita erivärisiä nappuloita. Kyllä niillä toipuu mies kuin mies.

28.-31.10.2007 / Siem Reap - Kompong Cham - Kratie - LAOS

Muutamaan viime päivään ei ole tapahtunut juurikaan mitään ihmeellistä. Matkasimme Antin kanssa Siem Reapista bussilla Kompong Chamiin. Pystyyn kuollut kaupunkin Mekongin varrella. Otimme 5$ huoneen kaupungin suurimmasta hotellista - Mekong Hotel. Aulatilaa oli jalkapallokentän verran ja meidän lisäksi ehkä kaksi muuta vierasta. Kaupunkin oli hiljainen ja unelias joten otimme seuraavalle aamulle bussiliput kohti Kratieta. Yksi nettipiste kaupungista löytyi mutta senkin sähköt katkesivat parin minuutin jälkeen. Parempi onni seuraavassa kaupungissa siis.

Kratie on pieni kaupunki jonne ihmiset tulevat lähinnä menomatkalla Kambodzasta Laosiin, tahi toisin päin. Heti perille päästyämme lähdimme katsomaan Mekongille makean veden delfiinejä. Tämä on yksi maailman viidesta paikasta jossa niitä voi nähdä. Noh, siellähän niitä pulahteli. Ei se ihan Särkänniemi ollut mutta ihan kivaa silti ja nätti auringonlasku.

Seuraavana aamuna Antti oli melko kipeä ja uhkaili jo lähtevänsä Bangkokiin lääkäriin. Mies kuitenkin kokosi itsensä ja yhden välipäivän jälkeen suuntasimme kohti Laosia ja Don Detin Saarta.

31.10.2007 Kratie - Don Det

Jos bussimatka kestää tunnin, se kestää kaksi. Jos odotus on 10 minuuttia, niin se on 30 minuuttia. Siinä alkeet Suomi-Kambodza aikataulukirjasta. Meidän 7h matka Kratiesta kesti semmoisen 12h, lähinnä odottelun takia. Milloin odotimme toista matkustajaryhmää samaan kyytiin, milloin kuskia. Pienten seikkailuiden jälkeen kuitenkin pääsimme Laosin rajalle jossa virkailija kovasti halusi minulta dollarin " palvelumaksua". Sanoin ettei minulla ole käteista johon mies murahti jotain ja antoi passini takaisin. Muilta kuudelta jotka samassa kyydissä olivat ei sitten enää edes kysytty moista. Kyseessä ei siis ole mikään oikea virallinen maksu vaan rajavartijan oma kahvirahakolehti.

Muutama kymmenen metriä eteen päin ja Laosin raja. Taas sama laulu, jamppa haluaa dollarin käsittelymaksun. Pitkä väittelyn jälkeen hukassa oleva ransakalinen iski tiskiin muutaman tuhat Rieliä jonka varjolla minä, Antti ja fransmanssi menimme rajan yli. Virkailija vaan totes "next time you come to Laos, you have money!". Sit olikin ohjemassa 7km pientä monttuista, kuraista ja muutenkin vaikeakulkuista viidakkotietä jotta pääsimme isommalle päällystetylle tielle kohti Nagasania. Uskomatonta että virallinen rajanylityspiste voi olla keskellä viidakkoa semmoinen kärrypolun päässä.

Vihdoin auringonlaskun aikaan pääsimme Don Detin saarelle joka on yksi "neljän tuhannen saaren" rykelmää. Ihanan ja ihmeellisen hiljaista. Kukaan ei halunnut myydä meille mitään. Jopa niin hiljaista että piti oikein itse mennä kyseleen josko joku voisi tulla näyttämään meille bungaloweita. Muutaman paikan jälkeen päädyimme rauhalliseen omaan pikku bungalowiin joka maksoi kokonaisen dollarin yö, siis kahdelle hengelle. Veden päällä olevalla kuistilla oli kaksi riippumattoa, joista Antti totesti pikaisen testauksen jälkeen: "musta tuntuu että mä voisin kiinnostua enemmänkin näistä".